Projektipäällikkö, konsernihallinto - Oulun kaupunki

Oulun kaupungin konsernihallinnossa on haettavana PROJEKTIPÄÄLLIKKÖN määräaikainen tehtävä Hankinnoilla työllistämisen vauhditus Oulussa -hankkeessa.

Työ alkaa 1.10.2021 ja kestää 31.3.2023 saakka. Tehtävän täyttäminen ja kesto edellyttää vuosittain myönteisen hankkeen rahoituspäätöksen saamista.

Projektipäällikkö vastaa Hankinnoilla työllistämisen vauhditus Oulussa -hankkeen käytännön työn johtamisesta, hankkeen tavoitteiden ja toimenpiteiden mukaisesta toiminnasta sekä seurannasta ja raportoinnista hankkeen toteuttajaorganisaatiolle ja rahoittajataholle. Projektipäällikkö vastaa hankkeen hallinnosta, aikataulusta ja talouden seurannasta sekä eri tahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja sen kehittämisestä (yritykset, toimialat, liikelaitokset).

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään kokemusta ja näyttöä julkisista hankinnoista ja projektinhallinnasta sekä ennakkoluulotonta työotetta. Tehtävän hyvä hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä ja taitoa johtaa omaa sekä hankkeen toimintaa sekä hyviä dokumentointi- ja viestintätaitoja. Työllistämisen asiantuntemuksesta on etua. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5886/2021. Hakemukset on toimitettava 10.8.2021 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

http://www.ouka.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa ajalla 4.6.-2.7.21 ja 9.-10.8.21 hankintasuunnittelija Outi Virtasalo, p. 040 586 2709 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Konsernihallinto

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka.


Osoite: 90015 Oulun kaupunki

Rekommenderade jobb