Haemme kehityksellisten palveluiden vastaanotolle sijaisuuteen oma-aloitteista, lasten kanssa työskentelystä kiinnostunutta psykologia! Sijaisuuksia on kaksi: Kouvolassa 1.12.2023 - 31.5.2024 ja Kotkassa 1.12.2023-31.7.2024 (Voit valita hakulomakkeelta kumpaan kohdenat hakusi).
Pääpaino työssä on lasten psykologisissa yksilötutkimuksissa (alle kouluikäisten kehitystasotutkimukset ja kouluikäisten kognitiivisen alueen tutkimukset) ja lasten mielenterveyden varhaisessa tukemisessa. Tehtävien työpisteet sijaitsevat Kouvolan keskustassa ja Kotkan Pasaatissa.
"Ehdottomasti parasta tässä työssä ovat pienet ja vähän isommatkin asiakkaat ja heidän perheensä. Meillä pääsee työskentelemään osaavan ja moniammatillisen työyhteisön kanssa eikä asiakasasioiden kanssa tarvitse jäädä yksin. Työnkuva on mielenkiintoinen ja sisältää esimerkiksi kehityksellisiin haasteisiin ja mielenterveyteen liittyviä asioita, psykologisia tutkimuksia sekä vanhempainohjausta."
Psykologit toimivat itsenäisessä roolissa osana moniammatillista perustason tiimiä lääkärien, sairaanhoitajien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien ja fysioterapeuttien kanssa. Työtä tehdään paljolti verkostoissa. Kehityksellisten palveluiden psykologina pääset syventymään alle 13-vuotiaiden lasten kehitykseen ja sen haasteisiin, kerryttämään kokemusta lasten ja perheiden kanssa tehtävästä työstä sekä toimimaan eri kieli- ja kulttuuriryhmistä tulevien perheiden kanssa. Pääset vaikuttamaan itse merkittävästi työnkuvaasi. Dynaamisessa uudessa yksikössä avoin, joustava työote on plussaa. Työ edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja vahvaa organisointikykyä.
Aikaisempi kokemus vastaavasta työstä on eduksi, mutta työ sopii myös muun psykologian sovellusalan kokemusta omaavalle tai uraansa aloittelevalle psykologille. Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun psykologin pätevyys, mutta huomioimme myös harjoittelun suorittaneet opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Kokemus kognitiivisten/neuropsykologisten tutkimusten tekemisestä on hyödyksi. Tukenasi tehtävässä ovat työyksikön lisäksi johtava psykologi ja osaamiskeskuksen psykologiverkosto.
Tarjoamme monipuolisen, merkityksellisen ja kehittyvän työtehtävän sekä kilpailukykyisen palkan. Pääset heti liittymään oman työryhmän psykologien pienryhmätyönohjaukseen ja yksikössä on panostettu monipuoliseen koulutukseen. Työaikamuoto on liukuva, osittainen etätyö ja lyhennetty työaika onnistuvat tarvittaessa. Autamme myös asuntoasioissa, jos haluat vaikka tehdä osittaista viikkoa Kymenlaaksossa.
Tehtävän täytössä noudatetaan koeaikaa. Ennen tehtävän vastaanottamista on esitettävä voimassa oleva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi. Aloitamme haastatteluja hakuajalla ja teemme valinnan heti sopivan työntekijän löydyttyä. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.
Läs mer
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kymenlaakson-hyvinvointialue/
Kontaktuppgifter
Johtava psykologi
Psykologipalvelut, lapset
Hanna Peltola
Puh. 044 223 1701
hanna.peltola@kymenhva.fi
Toimintayksikön päällikkö
Osaamiskeskus, psykologipalvelut
Tarjaliisa Raitanen
puh. 044 223 1279
tarjaliisa.raitainen@kymenhva.fi
Ylilääkäri
Kehityksellisten palveluiden vastaanotto
Jutta Raita
puh. 0404847250
jutta.raita@kymenhva.fi