Skip to main content
test
Psykologi, neuvola - Pirkkalan kunta

Haemme ammattitaitoista psykologia osaavaan työyhteisöömme vakituiseen työsuhteeseen ajalle 8.11. 2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme joustavan mahdollisuuden tehdä psykologin tehtävää myös osa-aikaisena.

Työ painottuu neuvolapsykologin työhön sisältäen esimerkiksi alle esikouluikäisten lasten kehitystason arviointia ja arjen tukitoimien suunnittelua, sekä matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa vanhemmille lievissä kasvatuspulmissa. Psykologin työhön kuuluu myös vanhempien tukemista raskauden ja pikkulapsivaiheen aikana. Psykologi tekee paljon yhteistyötä muun muassa puheterapeuttien, toimintaterapeutin ja neuvolan henkilökunnan kanssa. Tehtävästä 40 % on perheneuvolan puolen tehtäviä ja 60% terveyskeskuspsykologin puolen tehtäviä.

Palvelussuhteen alkaessa psykologin tehtävä sijoittuu perheneuvolan- ja terveyskeskuksen yksiköihin ja työpiste sijaistee Vesilahden terveyskeskuksessa. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, jossa pääset kehittämään itseäsi ja vaikuttamaan omaan työhösi, mukavassa ja kannustavassa työyhteisössä. Meillä on etätyömahdollisuus työtehtävien niin salliessa sekä tarjoamme työnohjausta.

Työ edellyttää asiakaslähtöisyyttä ja asiakasta arvostavaa työotetta, hyviä yhteistyötaitoja moniammatillisessa tiimissä työskentelyyn sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi arvostamme hakijalta aikaisempaa kokemusta lasten psykologisista tutkimuksista.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on laillistetun psykologin kelpoisuus. Lisäksi edellytämme tartuntatautilain (48 §) mukaista rokotussuojaa.

Valitun tulee esittää ennen työsuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.

Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työaika on 37 tuntia 45min /viikko ja työ on päivätyötä. Sopimuksen mukaan voit tehdä työtä osa-aikaisena, jolloin työaika määräytyy osa-aikaisuus % mukaan. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset esitetään haastattelussa.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

VS hoitotyön johtaja Milja Hänninen, puhelin: 0503895293 ja sähköposti: etunimi.sukunimi@pirkkala.fi

Lisätietoja

Pirkkalan kunta

Pirkkala on yli 19 000 asukkaan kunta, joka työllistää noin 1400 henkilöä. Pirkkala sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Tilastojen mukaan Pirkkala on Suomen vetovoimaisin kunta, jonka asukasluku on 2000-luvulla kasvanut nopeimmin suhteessa väkilukuun. Ikärakenteeltaan nuoressa kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja väestö on maan kolmanneksi koulutetuinta.

Kuntien asukastyytyväisyystutkimuksessa Pirkkala on sijoittunut viime vuosina kärkikolmikkoon. Tästä kuuluu kiitos henkilöstöllemme, josta haluamme pitää hyvää huolta. Mukavan kokoinen organisaatio antaa työnteolle mielekkäät puitteet, joissa pääset kehittämään osaamistasi. Pirkkalan kunnan arvot – välittäminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja luovuus – näkyvät arjessamme.

Pirkkalan kunta tarjoaa työntekijöilleen monia etuja, kuten esimerkiksi tukea liikuntaharrastuksiin, työkyvyn ylläpitämiseen ja omaehtoiseen opiskeluun. Olemme savuton työpaikka.


Osoite: Pirkkala, 33960 Pirkkala
Pirkkalan kunta - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb