Pt tuntiopettaja, Otavan koulu - Mikkelin kaupunki

Pt tuntiopettaja, Otavan koulu

Haettavana on päätoimisen tuntiopettajan (luokanopetus) viransijaisuus ajaksi 1.9.2019-30.6.2020 Otavan koulussa.

Valittavalta edellytetään luokanopettajan kelpoisuutta asetuksen 986/1998 mukaan.
Perusopetusta tai esiopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Valittavalta toivotaan kiinnostusta ja monipuolista ammattitaitoa opetuksen ja koulun kehittämiseen, kehitys- ja yhteistyöhakuisuutta sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot tutkintotodistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.

Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Virkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä Avoimet työpaikat -painikkeen kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi

Rehtori Antti Karjula (ajalla 1-2.8.2019)
p. 044 794 3061
antti.karjula(at)mikkeli.fi

Mikkelin kaupunki, Sivistystoimi, Otavan koulu
Osoite: Mikkeli

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.
Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 55.000 asukkaan palveleminen.
Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.
Solmu-palvelu auttaa tarvittaessa mahdollista Mikkelin seudulle muuttajaa yksilöllisesti avaimet käteen -periaatteella. Katso lisää www.eroakiireesta.fi.

Tutustu työnantajaan