Rakennuttaja - Joensuun kaupunki

Rakennuttaja

Joensuu on yli 76 000 asukkaan vetovoimainen ja rohkeasti uudistuva kaupunki. Yhdyskuntatekniikan 15 hengen yksikkö vastaa katujen ja muiden yleisten alueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä muista kadunpidon tehtävistä. Nyt tarvitsemme joukkoomme rakennuttajan.
Rakennuttaja vastaa itsenäisesti sovittujen katu- ja muiden infrarakennuskohteiden rakennuttamistehtävistä aina suunnitteluvaiheesta rakennushankkeen valmistumiseen saakka. Lisäksi rakennuttajalla on muita tehtäviä, jotka sovitaan valittavan henkilön vahvuuksien, koulutuksen ja työkokemuksen mukaan. Rakennuttajalla ovat apunaan osaavat suunnittelun ja rakentamisen valvonnan ammattilaiset.
Edellytämme valittavalta teknisen alan soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa ja vahvaa kokemusta infrarakentamisesta. Arvostamme hankkeiden johtamisosaamista, kadunrakentamiseen ja -suunnitteluun liittyvää kokonaisosaamista, hyviä yhteistyötaitoja ja hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävässä noudatetaan kunnallista teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta. Palkkaryhmä on III.
Tehtävä alkaa mahdollisimman pian valinnan jälkeen, kuitenkin viimeistään 2.1.2020.
Valittavan kanssa tehdään toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Ennen tehtävän vastaanottamista on valitun esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.Opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.Työpaikkamme ovat savuttomia.
Hakuaika päättyy perjantaina 18.10.2019 klo 15:00.
Tehtävää haetaan sähköisesti Joensuun kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: http://www.joensuu.fi/rekrytointi, josta löytyy myös täydellinen hakuilmoitus ja sähköinen hakemuslomake.
Lisätietoja antavat kaupungininsinööri Ari Varonen, p. 050 337 8578, sähköposti ari.varonen@joensuu.fi tai rakennuttaja Mikko Honkonen, p. 0400 138 766, sähköposti mikko.honkonen@joensuu.fi

Tutustu työnantajaan
  • Joensuun kaupunki
  • Työpaikka
  • jns-2969
  • 26.9.2019 - 18.10.2019 15:00
  • JoensuuPohjois-Karjala

kaupungininsinööri Ari Varonen, p. 050 337 8578, sähköposti ari.varonen@joensuu.fi tai rakennuttaja Mikko Honkonen, p. 0400 138 766, sähköposti mikko.honkonen@joensuu.fi

Joensuu on yli 76 000 asukkaan vetovoimainen ja rohkeasti uudistuva kaupunki.