Skip to main content
test
Resurssiopettaja tai koulunkäynninohjaaja - Tusby kommun

Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa!

Tuusulan kunta on saanut vuonna 2020 avustusta esi- ja perusopetuksen koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi ja hakenut lisärahoitusta tulevalle lukuvuodelle.

Haemme nyt joukkoomme kehittämismyönteisiä ja aktiivisia

resurssiopettajia ja koulunkäynninohjaajia

määräaikaisiin palvelussuhteisiin 11.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palvelussuhteen kesto ja laatu riippuu kunkin yksikön tarpeesta. Koulujen rehtorit ovat yhteydessä hakemuksia jättäneisiin hakijoihin yksikön tarpeen mukaan.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Koulunkäynninohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus (esim. lähihoitaja). Lisäksi arvostamme oma-aloitteisuutta ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtäviä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.

Palkkaus määräytyy OVTES:n tai KVTES:n ja Tuusulan kunnan tehtävän vaativuuden arvioinnin mukaan. Kelpoisuutta osoittavat todistusjäljennökset tarkistetaan haastattelun yhteydessä. Valinnassa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista.

Lähetä sähköinen hakemuksesi ansioluetteloineen osoitteessa: www.tuusula.fi/tyopaikat.

Tutustu työnantajaan

Rekommenderade jobb