Skip to main content
test

Porvoo on kasvava ja kehittyvä oppimisen kaupunki, jossa tehdään yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta. Porvoossa toimii 29 koulua joissa työskentelee yhteensä noin 500 opettajaa. Juuri nyt etsimme tiimiimme vahvistukseksi innokkaita opettajia.

Porvoon kaupungin suomenkieliset koulutuspalvelut hakee Linnajoen kouluun määräaikaista ruotsin kielen lehtoria ajalle 15.8.2022 - 10.2.2023.

Olemme perusopetukseen (7-9-luokat) keskittyvä suomenkielinen 570 oppilaan ja 50 opettajan yläkoulu aivan Porvoon kaupungin keskustassa. Toimintakulttuurimme korostaa oppilaan arvostamista. Koulun kulttuuriin kuuluu avoimuus ja luottamus.

Haemme tuntiopettajaksi pedagogiikasta kiinnostunutta ja joustavaa opetusalan ammattilaista. Lisäksi toivomme vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä halukkuutta kehittää samanaikaisopetusta.

Kelpoisuusvaatimuksena on yläkoulussa opetettavan aineenopettajan pätevyys.
Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä esitettävä lain mukainen rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on kaksi kuukautta.

Lähetä hakemuksesi viimeistään 29.7.2022 klo 14 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.

Lisätiedot rehtori Päivi Outinen puh. 0400 139 038, virka-apulaisrehtori Arttu Piispanen puh. 040 721 6688.

Lisätietoja

https://www.porvoo.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/tervetuloa-kouluun/peruskoulut/linnajoen-koulu/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa rehtori Päivi Outinen puh. 0400 139 038, virka-apulaisrehtori Arttu Piispanen puh. 040 721 6688.

Lisätietoja

Linnajoen koulu

Kaunis ja historiallinen, samaan aikaan moderni ja sykkivä Porvoo on yli 50 000 asukkaan vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

Elävä kaksikielisyys, kattavat palvelut ja keskeinen sijainti itäisen metropolialueen keskuksena ovat Porvoon vetovoimaisuuden salaisuus. Itäisen Uudenmaan suurimpana työnantajana työllistämme noin 3 500 henkilöä.

Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu. Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Kannustamme oman osaamisen ja työnkuvan aktiiviseen kehittämiseen. Meiltä löytyy unelmien työpaikkoja jokaiselle. Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.


Osoite: Edelfeltin Bulevardi 2, 06100 Porvoo
Porvoon kaupunki - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb