Sairaanhoitaja

Äänekosken kaupungin Arjen tuen vastuualue ilmoittaa haettavaksi sairaanhoitajan vakinaisen toimen hoivakoti Kotisatamaan Suolahteen työpariksi kolmelle muulle sairaanhoitajalle ja 21:lle hoitajalle. Hakuaikaa on jatkettu 21.5.2021 klo 13:00 asti. Aikaisemmat hakemukset huomioidaan valintaa tehdessä.

Kotisatama on 40:n asukkaan koti, 1 asunnoista on lyhytaikainen. Kotisatamassa työskennellään tiimeissä, joita on 3. Mitoituksemme on tällä hetkellä 0.62.

Tarjoamme ympäristöltään viihtyisän ja asenteeltaan positiivisen työyhteisön, työhönsä sitoutuneet työkaverit, sekä monipuolisen työnkuvan perustyöstä kehittämiseen ja itsensä toteuttamiseen.
Työskentelyssä Kotisatamassa korostuvat asukaslähtöisyys, kuntouttava työote, jota ympäristö tukee, moniosaajuus ja merkityksellisyys. Tuothan omat vahvuutesi työyhteisömme ja asukkaidemme käyttöön täydentämään osaamistamme.
Henkilöstöetumme ovat mainittavat, niistä voi lukea Äänekosken sivuilta lisää.
Panostamme myös koulutukseen ja tuemme alaan liittyvää omaehtoista kouluttautumista, sekä työyhteisössä ohjaamista ja oppimista. Palkkauskaan ei ole huonoimmasta päästä.

Hakijalta odotamme vankkaa kliinisen hoitotyön ja lääkehoidon osaamista, sitoutumista ikäihmisten palveluiden hyvän ja laadukkaan hoivan kehittämiseen, hyviä yhteistyötaitoja sekä eettistä osaamista.

Työn kelpoisuusehtona on sairaanhoitajan amk-tutkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto ja hakijalla tulee olla terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain mukainen laillistus Suomessa (Laki 559/1994). Tehtävässä edellytämme tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Työaikamuoto on jaksotyöaika ja viikoittainen työaika 38.25 h. Työ on kaksivuorotyötä. Järjestämme asianmukaisen perehdytyksen työtehtäviin ja asukkaisiin.

Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät KVTES:in mukaisesti. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Toimen täyttämisessä noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Toivomme hakemukset Kuntarekry.fi hakujärjestelmän kautta. Työhaastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan ajankohta ja paikka. Otathan mukaasi alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä suosittelijan yhteystiedot

Lisätietoja

http://www.aanekoski.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sirpa Halla-aho
sirpa.halla-aho(at)aanekoski.fi
Palveluasumisen johtaja 040 7521841
Äänekosken kaupunki
Arjen tuki
PL 24
44101 ÄÄNEKOSKI

Lisätietoja

Äänekosken kaupunki, Perusturvatoimiala, Arjen tuki, hoivakoti Kotisatama

Äänekoski sijaitsee Keski-Suomen maakunnan sydämessä, nelostien kupeessa ja vesistöjen kainalossa. Noin 19 000 asukkaan Äänekoski on juuri sopivan kokoinen ja tarjoaa rikkaat ja monipuoliset puitteet elämään. Puhdas luonto, viihtyisä asuinympäristö ja hyvät palvelut, ne kaikki löytyvät Äänekoskelta. Äänekoskella asuu hyvä arki. Äänekosken persoonaa leimaavat luonnon hiomaton kauneus ja toisaalta korkean teknologian loppuun hiotut ratkaisut. Kaupunki ammentaa voimaa luonnosta niin teollisuuteen kuin asukkaidensa hyvinvointiin. Äänekoski onkin monen kansainvälisesti menestyvän yrityksen kotipaikka. Vahvan teollisuuden myötä kaupungin työpaikkaomavaraisuus on jatkuvasti yli 100%. Henkilöstöä kaupunkikonsernin palveluksessa on noin 1 500. Olemme savuton työyhteisö.


Osoite: PL 24, 44101 äänekoski

Suggested jobs