Skip to main content
test
Sairaanhoitaja - Laukaan kunta

Laukaan kunnan vanhus- ja vammaispalveluissa on haettavana sairaanhoitajan toistaiseksi voimassa oleva toimi jonka ensisijainen sijoituspaikka on arviointi- ja kuntoutusyksikkö Arvi.

Yksikkö tarjoaa mm. pitkäaikaista asumispalvelua, lyhytaikaisia arviointi ja kuntoutusjaksoja sekä omaishoidon lomajaksoja. Asiakas paikkoja yksikön kolmella osastolla on yhteensä 40 ja henkilöstöä noin 30. sairaanhoitajan työ on pääsääntöisesti päivätyötä sijoittuen sekä arkipäiville.

Pätevyysvaatimuksena tehtävään on oikeus toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä sekä sairaanhoitajan ammattikorkeakoulu tutkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Sairaanhoitaja toimii yksikössä myös vastaavana sairaanhoitajana ja esimiehen työparina osallistuen mm. työvuorojen suunnitteluun, yksikön toiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen sekä päivittäiseen hoitotyön suunnitteluun ja ohjaamiseen.

Tehtävässä arvostamme erityisesti kokemusta vanhustyöstä, kuntouttavien menetelmien hallinnasta sekä muistisairauksien ja päihde- ja mielenterveysongelmien osaamisesta. Kokemus lähiesimies- tai muista vastaavista tehtävistä on eduksi.

Valitun on ennen tehtävässä aloittamista toimitettava lääkärintodistus soveltuvuudestaan tehtävään, sekä todistus voimassaolevasta rokotesuojasta.

Palkkaus: SOTE-sopimuksen mukaan(TVA) + sitouttamislisä 2.000€ (1.000€ 3kk työskentelyn jälkeen ja 1.000€ 6kk työskentelyn jälkeen)

Toimessa on 6kk koeaika.

Haku päättyy 31.5.2022 klo 15.00.

Tehtävässä aloitus 2.5.2022 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset tehtävään pyydetään toimittamaan Kuntarekry järjestelmän kautta.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Matti Hautala puh.0400 658 925 ja palvelupäällikkö Niina Valkeejärvi puh. 040 663 9024

Lisätietoja

Laukaan kunta, Perusturvapalvelut, Vanhus- ja vammaispalvelut

Laukaa on sydämellinen ja elinvoimainen 19 000 asukkaan kasvukunta Jyväskylän seudulla. Laukaassa on monipuoliset asumismahdollisuudet, toimivat palvelut, korkeaa osaamista ja virkeää yrittäjyyttä.

Tarjoamme vastuullisia ja monipuolisia työtehtäviä sekä kokeneen ja hyvän työyhteisön tuen. Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää toimintaamme ja henkilöstöämme.


Osoite: Pelloskuja 5, 41340 Laukaa

Rekommenderade jobb