Sairaanhoitajan sijaisuus - Nokian kaupunki

 
Sairaanhoitajan sijaisuus

Sijaisuus 26.7.2019 - 8.6.2020

Nokian terveyskeskussairaalassa sinulla on mahdollisuus päästä toteuttamaan monipuolista hoitotyötä ammattitaitoisen työyhteisön jäsenenä. Nokialle suunnitellaan rakennettavaksi uutta hyvinvointikeskusta, jonne myös terveyskeskussairaala tulee sijoittumaan. Terveyskeskussairaala toimii tällä hetkellä kahdessa eri toimipisteessä, Nokialla ja Lempäälässä. Sijaisuuteen valittavan ensisijainen toimipiste on Nokialla, mutta joitain työvuoroja voi tulla tehtäväksi myös Lempäälässä. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistettu sairaanhoitaja.

Osastollamme hoitotyön keskiössä ovat niin akuuttihoitotyö kuin kuntoutuminen ja toimintakykyä tukeva yksilöllinen hoito sekä yhteistyö omaisten kanssa. Laadukas saattohoito on keskeinen osa toimintaamme. Tehtävä vaatii itsenäistä päätöksentekokykyä ja hyvää yhteistyökykyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Arvostamme hyvien työyhteisö- ja vuorovaikutustaitojen lisäksi oma-aloitteisuutta ja kehittämismyönteistä työotetta.

Sairaanhoitajan työ on kolmivuorotyötä, työaikamuoto on jaksotyö. Tehtäväkohtainen palkka on 2435,74€ euroa. Työsuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Edellytämme tartuntatautilain (§ 48, 1227/2016) mukaista rokotussuojaa. Tehtävä alkaa 26.7.2019 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Haastattelut pidetään 25.7.2019 torstaina.

Lisätietoja

http://www.nokiankaupunki.fi

Lisätietoa tehtävästä antaa osastonhoitaja Päivi Neuvonen p. 050 3958 867, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

Nokian kaupunki, Perusturvapalvelut
Osoite: Maununkatu 12, 37100 Nokia

Nokia on kasvava yli 33000 asukkaan kaupunki vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Monien suomalaisten menestystarinoiden juuret ovat täällä. Nokialla teollisuus ja muu yritystoiminta työllistää ja luo toimeentuloa. Monipuolisesta luonnosta sekä aktiivisesta kulttuuri- ja muusta harrastetoiminnasta olemme ylpeitä.

Tutustu työnantajaan