Innostutko kehittämisestä, uusista ideoista ja ihmisistä, mutta et pelkää virkojen ja valiokuntien maailmaa? Pystytkö luotsaamaan niin varhaiskasvatusta, opetusta, liikunta- ja nuorisopalveluita, kirjastoa, hyvinvointipalveluita kuin kulttuuriakin?
Haemme Orimattilaan
SIVISTYSJOHTAJAA
Tämä virka on sinulle, jos sydämesi sykkii sille, että ihmiset voivat hyvin - niin koulussa, päiväkodissa kuin lenkkipolulla tai taidenäyttelyssä.
Orimattilan kaupungin sivistysjohtaja johtaa koko sivistystoimialaa, johon kuuluvat:
• Opetuspalvelut
• Varhaiskasvatuspalvelut
• Vapaa-aika- ja hyvinvointipalvelut
Sivistysjohtaja kuuluu kaupungin johtoryhmään ja toimii oman toimialansa valiokunnan esittelijänä sekä asioiden valmistelijana. Lisäksi hän on esihenkilö toimialansa palvelualuepäälliköille. Virassa tarvitaan laaja-alaista ymmärrystä koko sivistystoimialasta - opetuksesta, varhaiskasvatuksesta, liikunnasta, kulttuurista ja hyvinvointipalveluista - sekä käytännössä osoitettua esihenkilö- ja johtamiskokemusta.
Mitä odotamme sinulta?
Virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.
Lisäksi etenet varmasti pitkälle, jos:
• Tunnet hyvin kunnallisen hallinnon ja päätöksenteon rakenteet
• Olet perehtynyt toimialan tehtäviin ja toiminut esihenkilötehtävissä
• Johdat sydämellä, mutta hallitset myös taloudenhoidon ja budjettikurin
• Tartut asioihin ja saat tapahtumaan niin kokoushuoneessa kuin kentälläkin
• Sinulla on hyvät viestintätaidot ja luot sekä ylläpidät merkityksellisiä verkostoja
Haluamme johtajan, joka hahmottaa kokonaisuudet, mutta näkee myös yksittäisen oppilaan, asiakkaan tai työntekijän tarpeen. Sellaisen, joka osaa sanoittaa suuntaa, innostaa joukkoja ja löytää kulttuuri-illasta iloa myös maanantaiaamuna.
Mitä tarjoamme?
• Mahdollisuuden tehdä aidosti merkityksellistä työtä Orimattilan asukkaiden hyväksi
• Reilun ja käytännönläheisen toimintakulttuurin
• Monipuolisen ja asiantuntevan organisaation tuen
• Loistavan sijainnin Lahden kupeessa
• Uudistetun perehdytysohjelman ja sujuvan aloituksen
• Kokonaispalkan: 7 250 €/kk
Orimattila on työnantajana kotoisa, rohkea ja omalla tavallaan ylpeä. Meille tärkeintä on, että henkilöstö voi hyvin ja kokee työnsä merkitykselliseksi. Meillä kehitetään sinnikkäästi, toimitaan sujuvasti ja kohdataan sydämellisesti - arjessa, päätöksenteossa ja kohtaamisissa. Strategiamme ei jää pöytälaatikkoon: se näkyy tavoissa, joilla johdamme, viestimme ja rakennamme yhdessä parempaa Orimattilaa.
Tärkeää tietoa
• Virka täytetään aikaisintaan 22.7.2025 alkaen
• Valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista
• Koeaika on kuusi (6) kuukautta
• Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan
Hakeminen
Lähetä ansioluettelolla varustettu hakemuksesi 1.6.2025 klo 23.59 mennessä Kuntarekryn kautta. Liitä sähköiseen hakemukseen myös kelpoisuuden osoittavat todistukset.
Haastattelut on suunniteltu järjestettäväksi Orimattilan kaupungintalolla viikolla 26.
Liitä hakemukseesi enintään yhden A4-sivun mittainen teksti, jossa vastaat seuraavaan tehtävään:
Orimattilan strategisessa visiokuvassa vuodelle 2030 sivistystoimialalla on tärkeä rooli hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja kasvun mahdollistajana. Kuvaile, millaisena näet sivistystoimialan kehityksen vuoteen 2030 mennessä ja millaisia ratkaisuja sinä johtajana edistäisit tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kalle Larsson, kaupunginjohtaja
p. 0400 695 679
✉️ kalle.larsson@orimattila.fi
Kalle on tavoitettavissa parhaiten 16.5. ja 21.5.
Muina aikoina lisätietoja antaa:
Lilli Peltonen, hallintojohtaja
p. 044 781 3602
✉️ lilli.peltonen@orimattila.fi
Tervetuloa joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä! Varmistamme yhdessä, että arki Orimattilassa on sujuvaa.
Tarjoamme työntekijöillemme pienen kaupungin edut - opit tuntemaan kollegasi yli toimialarajojen ja yhteistyö on sujuvaa. Työntekijämme arvostavat monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuutta kehittyä.
Työ noin 16 000 asukkaan kaupungissa on sujuvaa. Välimatkat yksiköiden välillä taittuvat nopeasti ja opit tuntemaan myös asiakkaasi. Löydät kaikki tarvittavat palvelut läheltä, emmekä tunne ruuhkia tai parkkimaksuja. Ylpeytemme on meitä ympäröivä luonto - koe metsät ja maalaismaisemamme ja huomaa, miten sinun on helpompi hengittää!
Sijainti
Erkontie 9
16300 Orimattila
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupunki
Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.
Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form
browser-warning-description