Sosiaaliohjaaja - Keravan kaupunki

Sosiaaliohjaaja - Keravan kaupunki

Haemme sosiaaliohjaajaa vakituiseen virkaan aikuisten sosiaalipalveluihin 1.7.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävä sijoittuu perheitä tukevien palveluiden vastuualueelle, aikuissosiaalityön yksikköön. Aikuissosiaalityö tukee keravalaisia kuntalaisia mielekkään ja turvallisen arjen rakentamisessa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin kahdessa eri tiimissä. Hakemamme sosiaaliohjaajan virka sijoittuu yli 26-vuotiaita asiakkaita palvelevaan kehittämismyönteiseen tiimiin. Tiimiin kuuluu kaksi sosiaalityöntekijää ja kolme sosiaaliohjaajaa. Työtäsi tukee osaavan tiimin lisäksi johtava sosiaalityöntekijä.

Tehtäviisi kuuluu uusien aikuissosiaalityön asiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja suunnitelmallinen sosiaaliohjaus. Työssäsi tuet yksilöllisesti asiakkaiden elämänhallintaa ja toimintakykyä. Työhön kuuluu työttömien aktivointiin ja työelämään kuntoutukseen sekä sosiaaliseen kuntoutukseen liittyviä tehtäviä. Myös harkintaan perustuvan toimeentulotuen ja muiden sosiaalipalveluiden viranhaltijapäätösten laatiminen on osa työtäsi.

Tehtävässä tarvitset asiakaslähtöistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja tiimityöskentelyn vahvaa osaamista. Edellytämme hakijalta kokemusta aikuissosiaalityöstä ja toiminta-alueen sekä palveluverkoston laajaa tuntemusta. Hakemaltamme henkilöltä vaaditaan valmiuksia kehittää aikuisten parissa tehtävän sosiaaliohjauksen palvelu- ja menetelmävalikkoa yhdessä työryhmämme kanssa. Toivomme, että asiakkaiden osallisuutta lisäävät työtavat ovat sinulle tuttuja ja innostut ryhmien kanssa työskentelystä.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa keravalaiseen hyvinvointiin muuttuvassa aikuissosiaalityön toimintaympäristössä. Keravalla pääset kehittämään aikuisten parissa tehtävää sosiaaliohjausta luovuutta arvostavassa keskustelevassa yhteisössä. Tarjoamme haastavan, mutta äärimmäisen palkitsevan tehtävän kehittymis- ja kehittämismahdollisuuksineen koulutusmyönteisessä organisaatiossamme.

Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölaista annetun lain (817/2015 8 §) mukainen sosionomin pätevyys. Noudatamme viran täytössä 6 kuukauden koeaikaa. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät KVTES:n ja tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmämme mukaisesti. Viran tehtäväkohtainen palkka on 2746,78/kk. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 § edellyttämää rokotussuojaa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hakuaika päättyy 30.5.2019 klo 14.00. Hakemukset tehtävään tulee ensisijaisesti jättää sähköisen hakulomakkeen kautta www.kuntarekry.fi. Hakulomakkeeseen tulee liittää erillinen CV. Hakemukseen ei tarvitse liittää opinto- tai työtodistuksia. Nämä todistukset tulee esittää myöhemmin, mikäli hakija kutsutaan haastatteluun.

Läs mer

http://www.kerava.fi

lisätietoja tehtävästä antavat johtava sosiaalityöntekijä Heini Kuosmanen puhelimitse 040 318 4190 tai sähköpostitse heini.kuosmanen@kerava.fi
ja sosiaalipalveluiden päällikkö Hanna Mikkonen puhelimitse 040 318 2241 tai sähköpostitse hanna.mikkonen@kerava.fi
Haastattelut pidetään Sampolan palvelukeskuksessa ma 3.6 klo:10-12 ja 15-16.30.

Keravan kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimiala
Adress: Kultasepänkatu 7 A 3 .KRS, 04250 Kerava

Kerava on 36.000 asukkaan vireä ja nopeasti kehittyvä kaupunki. Keskeinen sijainti metropolialueella, hyvin hoidettu talous ja osaava henkilöstö ovat tehneet Keravasta yhden Suomen menestyneimmistä kunnista. Me täällä pienessä, suuressa kaupungissamme teemme töitä rohkealla sykkeellä tulevaisuuteen katsoen. Kaupungin menestyksekkäiden palveluiden takana on osaava ja monipuolinen henkilöstömme.
Arvostamme uusia näkökulmia ja innokkaita osaajia ja olemme sitoutuneita palvelujemme kehittämiseen. Kannustamme toisiamme sekä vahvistamme työllämme palveluiden vaikuttavuutta. Rakenamme yhteisöllisyyttä ja hyvää vuorovaikutusta sekä uudenlaisia yhteistyön tekemisen muotoja. Meiltä löytyy tekemisen meininki. Kaupungin palveluksessa on noin 1750 työntekijää, joista liki 600 työntekijää sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla. Kerava on savuton kaupunki.
Keravan sosiaalitoimistossa, uusissa moderneissa työtiloissa työskentelevät tiiviissä yhteistyössä aikuissosiaalityön, perhesosiaalityön, vammaispalvelun ja lastensuojelun työntekijät. Työyhteisöömme kuuluu sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, etuuskäsittelijöitä ja esimiehiä. Sosiaalitoimen työntekijöille on järjestetty työohjaus ja kaupunki on koulutusmyönteinen työnantaja.

Mer om arbetsgivaren