Sosiaalityön asiantuntijan viransijaisuus - Ylöjärven kaupunki

Ylöjärven kaupungilla on haettavana sosiaalityön asiantuntijan viransijaisuus ensisijaisesti lastensuojelun palveluissa ajalle 1.6.-30.11.2019.

Päätoimipaikkana on Ylöjärven perusturvakeskus.

Sosiaalityön asiantuntijan tehtävänä on kehittää ja tukea lasten ja perheiden palvelujen sosiaalityötä systeemisen toimintamallin hengessä sekä vastata lastensuojelun valvontaan liittyvistä tehtävistä.

Lasten ja perheiden sosiaalityön työryhmässä toimii kaksi tiimiä, sosiaalihuoltolain- ja lastensuojelulain mukaiset tiimit. Lähiesimiestyöstä vastaa johtava sosiaalityöntekijä.

Ylöjärvi tarjoaa työlle kehitysmyönteisen, kasvavan ja monipuolisia palveluja rakentavan ympäristön. Tuemme työntekijöiden ammatillista kouluttautumista niin sisäisillä kuin ulkoisillakin koulutuksilla. Käytössämme on liukuvan työajan lisäksi työaikapankki ja työntekijöillä on mahdollisuus tehdä etätyöpäiviä.

Arvostamme kokemusta lastensuojelun tehtävistä ja lastensuojeluun liittyvää juridista osaamista.

Kelpoisuusehdot määräytyvät lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä § 7 ja 32 mukaisesti.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Ennen viransijaisuuden vastaanottamista valitun on esitettävä Terveystalon työterveyslääkärin antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Läs mer

http://www.ylojarvi.fi

Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala, puh. 050 561 1037, marketta.tiihala@ylojarvi.fi

Ylöjärven kaupunki, Perusturvaosasto
Adress: Kuruntie 10, 33470 Ylöjärvi

Ylöjärvi on nuorekas ja vireä, 33 000 asukkaan kasvukaupunki Tampereen kaupunkiseudulla. Meillä on aktiivisen kehittämisen ilmapiiri ja panostamme henkilöstömme osaamiseen sekä hyvinvointiin. Työnantajana Ylöjärven kaupunki arvostaa työntekijöidensä terveitä elintapoja.

Mer om arbetsgivaren