Sosiaalityönteekijä - Taivassalon kunta

Sosiaalityönteekijä - Taivassalon kunta

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys ja Valviran lupa toimia sosiaalityöntekijänä.

Pääset virassasi soveltamaan sosiaalityön osaamistasi laajasti ja moniammatillisesti mukavassa työyhteisössä. Tehtäviisi kuuluu lastensuojelua ja -valvontaa sekä aikuis- ja vammaissosiaalityötä. Tehtävänkuvaan kuuluu perheen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden arviointia ja tukea, ohjausta ja neuvontaa sekä sosiaalihuoltolain mukaisia palvelutarpeen arviointeja. Sosiaalityöntekijän virkaan valitun tulee osallistua vuorollaan alueelliseen sosiaalipäivystykseen.

Viranomaispäätösten lisäksi sosiaalityöntekijän työnkuvaan kuuluu ohjausta ja neuvontaa, palvelutarpeen selvittämistä sekä palvelusuunnitelmien laadintaa ja verkostoyhteistyötä.

Haettavalta sosiaalityöntekijältä odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja, kehittämismyönteisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Viranomaispäätösten tekemisessä vaaditaan tarkkuutta ja kykyä soveltaa lainsäädäntöä. Työ on luonteeltaan liikkuvaa ja asiakkaita tavataan kotikäynneillä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES) ja/tai palkkatoivomus. Koeaika on kuusi kuukautta. Valittavan on esitettävä ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemus ja ansioluettelo tulee tehdä 29.5.2019 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain 233813). Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Taivassalon kunta on savuton työnantaja.

Virkaan liittyvät puhelintiedustelut kunnanjohtaja, vt. peruspalvelujohtaja Vesa Rantala, 050 387 3351.

Taivassalon kunta, Peruspalvelut
Adress: Keskustie 9, 23310 Taivassalo

Taivassalon on Turun saaristossa sijaitseva n. 1700 asukkaan kunta. Meillä on saaristoa, merta ja mannerta, viljapeltoja, historiaa – vehmasta Varsinais-Suomea parhaimmillaan.
Taivassalolaiset ovat yrittelijästä väkeä: yrityksiä meillä on yli 140, jonka lisäksi satakunta maatilaa. Punainen graniittimme on yksi suosituimmista kivilajeista. Taivassalo on silakkapitäjä ja meillä onkin eniten ammattikalastajia koko Saaristomeren alueella. Olemme osa Turun talous- ja työssäkäyntialuetta.
Topeliuksen mukaan me saaristolaiset pukeudumme pyhäpäivisin herrasväen tapaan ja nautimme pidoissamme herrasruokia. Välillä saattaa köyhyys vaivata, kun kalastaminen ei onnistu, mutta kun hyvää pitää olla, silloin ei säästetä.
Taivassalon kunta on savuton kunta.

Mer om arbetsgivaren