Sosiaalityöntekijä - Muonion kunta

Muonion kunta hakee määräaikaista / osa-aikaista sosiaalityöntekijää.

Haemme joukkoomme lastensuojelusta ja lasten ja perheiden palveluista kiinnostunutta sosiaalityöntekijää.

Viran maksimityöaika on 60 % ja työ kestää enimmillään vuoden 2020 huhtikuun puoliväliin. Voimme neuvotella kanssasi elämäntilanteeseesi sopivasta työajasta, työn kestosta ja siitä, onko tehtävä työ- vai virkasuhteinen.

Edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Huomioimme myös sosiaalialan opintojen loppuvaiheessa olevien opiskelijoiden hakemukset.

Kuntamme sosiaalityöntekijänä työskentelet tiiviissä yhteistyössä toisen sosiaalityöntekijän, perhetyöntekijän, sosiaaliohjaajan / koulukuraattorin ja sosiaalijohtajan kanssa. Olemme kehittämässä lastensuojelua systeemisen toimintamallin suuntaan ja osallistumme SyTy-hankkeeseen. Käytössämme on liukuva työaika sekä työaikapankki, ja sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus tehdä etätyöpäiviä. Lisäksi Tunturi-Lapissa on toimiva ja motivoitunut sosiaalityöntekijöiden yhteisö, josta saat kollegiaalista tukea ja konsultaatiota. Tapaamme säännöllisesti ja kehitämme yhteistyötoimintaamme ajan hermolla.

Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä yksilö- ja tiimityöhön.

Ajokortti on työssä välttämätön ja oman auton käyttömahdollisuus on toivottavaa.

Palkkaus määräytyy sovittavan työajan mukaisesti ja sinulla on mahdollisuus esittää palkkatoive.

Avustamme asunnon saannissa.

Hakemukset tehdään Kuntarekryfi:n kautta 12.7.2019 klo 15. mennessä. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo sekä keskeiset opinto- ja työtodistukset.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi. Lisäksi edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisätietoja

http://www.muonio.fi

Lisätietoja tehtävästä antavat sosiaalilautakunnan puh.johtaja Sakari Silén, puh. 050 323 5539, sakari.silen(at)muonio ja sosiaalijohtaja Henna Takala, puh. 040 489 5151, henna.takala(at)muonio.fi

Muonion kunta, Sosiaalitoimi
Osoite: Puthaanrannantie 15 B, 99300 Muonio

Sosiaalitoimen palveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää yksilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä. Sosiaalitoimen palveluihin kuuluvat mm. sosiaalityö, lasten ja perheiden palvelut, vammaisten ja vanhusten palvelut.
Tärkein tehtävämme on huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista kaikissa elämänkaaren vaiheissa.
Sosiaalihuollon toimeenpanosta vastaa sosiaalilautakunta. Sosiaalitoimen hallinnossa työskentelevät sosiaalijohtaja ja toimistosihteeri. Kunnan hallinnossa terveyspalvelut kuuluvat sosiaalitoimeen. Muonion kunnan perusterveydenhuollon palveluista vastaa Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.
Muonio sijaitsee länsirajalla Muonionjoen varrella Tunturi-Lapissa ja sen 2 400 asukasta ovat tutkitusti onnellisia ja terveitä. Lumi, pakkanen ja revontulet tarjoavat upeat puitteet, ja vireä kunta katsoo tulevaisuuteen olemalla vahvasti mukana mm. kylmäteknologiaan sekä arktiseen testaukseen liittyvissä mahdollisuuksissa. Aluetta leimaa vahvasti luonto ja vuodenaikojen vaihtelu. Luonto on läsnä kaikkialla täällä Muoniossa ja luontomatkailu onkin alueen tärkeä elinkeino. Kauniit maisemat, hohtavat puhtaat hanget ja ainutlaatuinen hiljaisuus houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta.

Tutustu työnantajaan