Skip to main content
test
Sosiaalityöntekijä, 3 viransijaisuutta - Oulun kaupunki

Haemme nyt Erityisryhmien palveluohjaukseen kolmea SOSIAALITYÖNTEKIJÖÄÄ eri pituisiin sijaisuuksiin. Työn kesto on sijaisuudesta riippuen kuudesta kuukaudesta vuoteen.

Erityisryhmien palveluohjauksessa myönnetään vammaisille, kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille kotiin annettavia, kotona asumista tukevia sosiaali- ja asumispalveluita. Työtehtäviin kuuluu mm. asiakkaan palvelutarpeiden arviointi, asiakassuunnitelmat sekä päätöksenteko asiakkaan tarvitsemista palveluista. Sosiaalityöntekijän työn tukena ovat tiimivastaavan ja esimiehen tuki, loistava työyhteisö, säännölliset viikoittaiset tiimipalaverit sekä työnohjaus.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuoltolain ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain 817/2015 § 3 ja § 7 mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys. Kyky itsenäiseen työskentelyyn, hyvä paineensietokyky ja moniammatillisen työotteen hallinta laajoissa palveluverkostoissa ovat edellytyksiä tehtävän hoitamiseksi.

Arvostamme kokemusta vammaisten asiakkaiden kanssa tehtävästä sosiaalityöstä, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä myönteistä asennetta kehittämiseen. Eduksi katsomme kehitysvammaisten erityishuolto-, vammaispalvelu- sekä sosiaalihuoltolain tuntemuksen ja taidon soveltaa niitä käytännön asiakastyössä.

Tehtävässä edellytetään tartuntalain 48 § edellyttämää rokotussuojaa. Työntekijällä on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan. Työntekijällä tulee myös olla joko rokotuksen tai enintään kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun laboratoriovarmistetun taudin antama suoja covid-19-tautia vastaan.

Viransijaisuuteen valitun tulee toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 § 3 mukainen rikosrekisteriote valinnan suorittaneelle viranhaltijalle. Kyseessä on tehtävä, jonka osalta työnantaja voi tarvittaessa pyytää nähtäväksi huumausainetestin tulosta henkilövalinnan yhteydessä.

Palveluohjauksen sosiaalityöntekijöille maksetaan määräaikaista rekrytointilisää 200 €/kk 31.12.2022 saakka.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/7095/2022. Hakemukset on toimitettava 6.7.2022 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/vammaisuus/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Pia Kortessalo p. 044 703 6471 tai Lotta Limingoja p. 044 703 5608
tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Sosiaalinen hyvinvointi, Erityisryhmien palveluohjaus

Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Lastensuojelupalvelut Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.


Osoite: Elektroniikkatie 3, 3.krs., 90590 Oulu

Rekommenderade jobb