Skip to main content
test
Sosiaalityöntekijä - Tuusniemen kunta

TERVETULOA TÖIHIN TUUSNIEMELLE!

Haemme SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ viransijaisuuteen ajalle 1.8.2022-28.2.2023.

Päätehtävinä viransijaisuudessa ovat työikäisten asiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja viranhaltijapäätökset (täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki, sosiaalihuoltolain mukaiset asumisen ostopalvelut, kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja TYP-työskentely) sekä kunnan palkkatukiasioihin liittyvä koordinointi. Tehtävään kuuluu tällä hetkellä myös mm. lastensuojelun jälkihuollon tehtäviä ja ajoittaisia lastensuojelun avo- ja sijaishuollon työpariuteen liittyviä tehtäviä. Viransijaisuus siirtyy 1.1.2023 alkaen Pohjois-Savon hyvinvointialueelle ja muutokset toimenkuvassa ovat mahdollisia.

Tuusniemen kunnan sosiaalitoimessa on kaksi sosiaalityöntekijän virkaa ja yksi sosiaaliohjaajan virka, jotka nyt haettavana olevaa viransijaisuutta lukuun ottamatta on täytetty. Olemme pieni työyhteisö ja toimimme tiimimäisellä työotteella. Täydennämme sosiaalipalveluja tarvittavilla ostopalveluilla.

Kelpoisuusehtona viransijaisuuteen on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Valviran myöntämä oikeus toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa viransijaisuuteen voidaan valita sosiaalityön opiskelija, joka täyttää edellä mainitun lain 12 § 1 momentin mukaisen kelpoisuuden.

Eduksi katsomme viransijaisuuteen kuuluvien tehtävien lainsäädännön hallinnan, kiinnostuksen laaja-alaiseen toimenkuvaan, itsenäisen ja oma-aloitteisen työotteen sekä hyvät vuorovaikutustaidot.

Työn luonne edellyttää ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttämiseen työtehtävissä.

Järjestämme työnohjauksen ja vuosittaisen koulutussuunnitelman mukaisen koulutuksen.

Avustamme tarvittaessa asunnon hankkimisessa paikkakunnalta.

Järjestämme työntekijöille kattavan työterveyshuollon.

Edellytämme Tartuntatautilain (1227/2016) mukaista rokotesuojaa.

Viransijaisuuteen valitun on ennen viransijaisuuden vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentin tarkoittama rikosrekisteriote.

Koeaika on kolme (3) kuukautta.

Lisätietoja

http://www.tuusniemi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sosiaalijohtaja Eija Suorsa, puh. 044 720 9049, eija.suorsa@tuusniemi.fi ja sosiaalityöntekijä Anne Karvinen, puh. 040 486 1910, anne.karvinen@tuusniemi.fi

Lisätietoja

Tuusniemen kunta, Sosiaalitoimi

Tuusniemen luonnonkaunis kunta sijaitsee Itä-Suomen keskipisteessä Kuopion ja Joensuun puolivälissä. Tuusniemi on ylpeä Pohjois-Savon maakuntajärveksi valitusta Juojärvestä, kuntakeskuksen satama-alueesta sekä Seinävuoren rotkolaaksosta.

Tuusniemi tunnetaan oikeitten immeisten pitäjänä, jonka talous on kunnossa ja palvelut pelaavat. Upeita tontteja rannalla tai rannan läheisyydessä löytyy asumiseen ja mökkeilyyn.


Osoite: Keskitie 22, 71200 Tuusniemi

Rekommenderade jobb