test
Sosiaalityöntekijä / Aikuissosiaalityö - Tampereen kaupunki

Haemme sosiaalityöntekijää määräaikaiseen virkasuhteeseen aikuissosiaalityön organisaatioon työikäisten omatyöntekijäsosiaalityön palveluun ajalle 1.3.2022.-31.5.2023.

Aikuissosiaalityön palvelut tuottavat sosiaalihuoltolain mukaisia sosiaalipalveluja sekä laaja-alaisesti sosiaalipalvelujen neuvontaa ja ohjausta sekä taloudellista tukea tamperelaisille ja orivesiläisille. Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta ja osallisuuksia tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.

Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluvat aikuissosiaalityössä erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointi, SHL mukaisena omatyöntekijänä toimiminen, asiakassuunnitelmien laatiminen, suunnitelmaan perustuen palvelupyynnöt ja -päätökset ja harkinnanvarainen toimeentulotuki, asiakkaan palveluverkoston koordinointi, asiakasprosessin kokonaisuudesta vastaaminen ja suunnitelmallinen ja tavoitteellinen työskentely sosiaalityön menetelmin (mm. ratkaisukeskeinen työote tai motivoivan haastattelun menetelmä). Tavoitteena on asiakkaan hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisen tuen ja palvelujen tarpeeseen vastaava suunnitelmallinen ja monialainen asiakas- ja asiantuntijatyö asiakkaan tuen tarpeisiin vastaavalla tavalla sekä työskentelyn vaikutusten seuranta ja arviointi.

Aikuissosiaalityön palveluissa työskentelemme moniammatillisesti toinen toisemme asiantuntemusta vahvistaen. Työyhteisömme on kehittämismyönteinen ja pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja myös omaa osaamistamme. Aikuissosiaalityön työskentelytavat ovat muutosvaiheessa myös sote-uudistukseen valmistautumisen vuoksi. Toivomme tehtävään valitulta kehittämismyönteistä asennetta sekä kiinnostusta kokeilla ja juurruttaa uusia aikuissosiaalityön työmuotoja. Työyhteisössämme koemme tärkeänä opiskelijoiden ohjaukseen sekä uusien työntekijöiden perehdytykseen panostamisen. Työntekijöillä on säännöllinen tiimityönohjaus. Virkaan valittavalla henkilöllä toivomme olevan erinomaiset vuorovaikutustaidot sekä empaattinen, aktiivinen ja innovatiivinen työote.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys (laillistettu sosiaalityöntekijä) sekä sujuva suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito.

Tehtävään valitulta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n ja 48a §:n mukaista soveltuvuutta.

Eduksi katsomme sosiaaliturvan, sosiaalihuoltojärjestelmän ja palveluiden sekä tehtävässä tarvittavan lainsäädännön tuntemuksen ja aikaisemman työkokemuksen sosiaalityön tehtävistä aikuisten parissa. Näiden lisäksi arvostamme muuta kielitaitoa, kokemusta verkostotyöstä, monialaisesta sosiaalityöstä sekä tietoteknistä ja digitaalista osaamista.

Lisätietoja tehtävästä antaa johtava sosiaalityöntekijä Piia Wallenius, puh. 040 639 7832. Sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 10.2.2022.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa johtava sosiaalityöntekijä Piia Wallenius, puh. 040 639 7832. Sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue, Sosiaalipalvelujen neuvonta

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupunki - Rökfri arbetsplats Tampereen kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare Tampereen kaupunki - Responsible employer

Rekommenderade jobb