Sosiaalityöntekijä, asiakasohjaus

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä.

Haemme SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen virkaan vammaispalveluiden asiakasohjaukseen.

Olemme vammaispalveluiden asiakasohjauksessa vahvasti panostamassa sosiaalityön kehittämiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa sosiaalityöntekijöiden virkojen lisäämistä ja työn keskittämistä erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, palvelusuunnitelmien laadintaan ja päätöksentekoon. Tällä hetkellä meillä on kahdeksan sosiaalityöntekijän ja 14 sosiaaliohjaajan virkaa. Sosiaalityöntekijämme toimivat tiimiensä vastuuhenkilöinä ja heidän tukenaan lähiesimiehenä toimii johtava sosiaalityöntekijä.

Jos tunnet kiinnostusta vammaisten henkilöiden parissa työskentelyyn ja haluat kehittää vammaissosiaalityötä, niin tässä on sinulle kiinnostava virka tarjolla. Haemme motivoitunutta ja uudistamishenkistä sosiaalihuollon ammattilaista.

Työnkuvaasi kuuluu asiakkaiden kokonaisvaltainen tuen ja palvelutarpeiden arviointi sekä palvelujen kokonaisuuden rakentaminen ja yhteensovittaminen muiden palvelujen kanssa. Työ edellyttää hyviä yhteistyötaitoja, mutta kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon, sillä työtä tehdään sekä itsenäisesti että osana verkostoja.

Päätöksenteko sisältää muun muassa vammaispalvelulain, kehitysvammalain, omaishoitolain, perhehoitolain ja sosiaalihuoltolain mukaista päätöksentekoa. Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä työn luonteen vuoksi.

Työssä menestyminen edellyttää sinulta syvällistä perehtyneisyyttä ammattialaan. Lisäksi toivomme työkokemusta vammaispalvelun ja/tai vammaisasiakkaiden parissa tehtävästä työstä.

Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun. Virka voidaan täyttää tilapäisesti myös henkilöllä, jolla on avoimessa yliopistossa suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu, jos hän on ennen avoimen yliopiston opintoja suorittanut esimerkiksi sosionomin tutkinnon tai sosiaalialalle soveltuvan ylemmän yliopistollisen tutkinnon.

Liity ammattitaitoiseen joukkoomme!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi/sosiaalityohon
http://www.facebook.com/phhyky

Tutustu työnantajaan

Johtava sosiaalityöntekijä Erja Rantanen
puh. 044 482 3109
erja.rantanen@phhyky.fi
Vs. tulosyksikköpäällikkö Auli Lintukangas
Puh. 0400 889 280
auli.lintukangas@phhyky.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vammaispalvelut, Asiakasohjaus
Osoite: Terveystie 1, 17200 Vääksy

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 7000 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!