Lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalityöntekijän virka palvelutarpeen arviointiyksikössä. Työpaikan toimipiste Kajaanin Perhekeskuksella. Virka täytetään sopimuksen mukaan.
Sosiaalityöntekijä työskentelee sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelualueen lapsiperheiden sosiaalityön palveluyksikössä Kajaanin toimipisteessä.
Palvelutarpeen arviointiyksikön sosiaalityöntekijän pääasiallinen tehtävä on palvelutarpeen arviointien tekeminen, antaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Sosiaalityöntekijä ottaa vastaan ja käsittelee lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Työ kohdistuu uusiin asiakkaisiin/ ei lastensuojelun avohuollon asiakkaisiin. Vastaa lapsen palvelutarpeen arvioinnin prosessista. Työtä tehdään työparin kanssa ja monialaisesti sosiaalihuoltoa ja terveydenhuoltoa toteuttavien viranomaisten kanssa. Arviointiyksikön tiimiin kuuluu kolme sosiaalityöntekijää ja neljä sosiaaliohjaajaa.
Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista puuttumista sekä moniammatillista osaamista. Työ on monipuolista ja haastavaa sekä pystyt vaikuttamaan omaan työhösi. Tarjoamme perehdytyksen, ryhmätyönohjauksen, kehittämismyönteisen ilmapiirin sekä leasing-auton käytön asiakasmatkoihin. Käytössämme työmenetelmänä on systeemisen lastensuojelun toimintamalli ja toivomme sosiaalityöntekijältä kiinnostusta ja innostusta toimintamallin käytöstä ja sen kehittämisestä. Tarpeen mukaan koulutamme systeemisen lastensuojelumallin käyttöön. Lisäksi Kainuun hyvinvointialue tarjoaa erittäin kattavaa ja laajaa sisäistä koulutusta henkilöstölle ja mahdollisuuden myös ulkopuoliseen koulutukseen.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015, 3 §, 7 § ja 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä). Mikäli virkaan ei saada sosiaalityöntekijän kelpoisuuden omaavia hakijoita, voidaan virkaan ottaa vuoden määräajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja käytännön harjoittelun (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, 12 §). Ajokortti on välttämätön sekä tarpeen mukaan oman auton käyttömahdollisuus.
Arvostamme kokemusta palvelutarpeen arviointityöstä, lastensuojelutyöstä, tiimissä ja työyhteisössä työskentelyn taitoja ja asiakaslähtöistä sekä ennaltaehkäisevää työotetta.
Palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Koeaika 6 kk.
Kuulet tästä työpaikasta lisää 5.10.2023 klo: 10.00 Te-livessä, jonka vieraaksi saapuu Anu Siltala Kainuun Hyvinvointialueelta. Lähetystä pääset seuraamaan suorana tai jälkikäteen https://te-live.fi/lahetykset/mH3e5CgZo
Vastaanotamme hakemukset pääsääntöisesti Kuntarekryssä.
Postitse lähetettävä hakemus osoitetaan Tarja Jupille ja lähetetään osoitteella:
Kainuun hyvinvointialue, kirjaamo
PL 400
87070 Kainuu
Kuoreen merkintä: "sosiaalityöntekijä 7200516"
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan sekä todistus rikostaustan selvittämisestä (laki lasten kanssa työskenteleville rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ennen tehtävän vastaanottamista.
Läs mer
https://hyvinvointialue.kainuu.fi
Kontaktuppgifter
Lisätietoja antaa lapsiperheiden sosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Anu Siltala p. 044 797 4182, anu.siltala@kainuu.fi sekä sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelualuepäällikkö Tarja Juppi p. 044 777 3311, tarja.juppi@kainuu.fi