test

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu Heinola

Ansök senast  30.11.2023 23:59

Tavoitteemme on olla alan paras julkinen työpaikka ja etsimme nyt hyvinvoinnintekijöitä mukaan tälle haastavalle, mutta palkitsevalle matkalle.

Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuoltoon Heinolan tiimiin.

Päijät-Hämeessä me arvostamme sosiaalityötä. Vahvistamme aktiivisesti sosiaalityön resurssointia ja meille valmistuu useita sote-keskuksia. Olemme ylpeitä siitä, että lastensuojelu oli ensimmäisenä sosiaalipalveluna Terveyskylässä ja myöskin siitä, että lapsiperheiden aikuisasiakkaille on erikseen aikuistiimi, joka tekee tiivistä yhteistyötä lasten asioita hoitavien työntekijöiden kanssa. Lisäksi on erillinen jälkihuollon tiimi, joka vastaa 18-vuotiasta ja sitä vanhemmista lastensuojelun nuorista asiakkaista.

Tarjoamme sinulle kiinnostavan tehtävän lastensuojelun sosiaalityössä. Työskentelemme systeemisen työotteen mukaisesti ja moniammatillisiin asiakastiimeihin osallistuvat myös perheterapeutit. Tavoitteenamme on, että lapsi ja perhe saavat työskentelyn aikana riittävän tuen ja palvelut. Heinolan tiimi sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja meillä on mahdollista käyttää myös leasing-polkupyöriä.

Me tarjoamme
- ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön
- perehdytyksen työhön
- mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen
- mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön
- perheystävällisen työpaikan (olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa)
- mahdollisuuden käyttää sairaan lapsen hoitopalvelua
- laajat henkilöstöedut, joihin kuuluvat mm. 400 euron vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, tuki työsuhdepolkupyörään, kannustava rahallinen kertapalkitseminen sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.

Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme 7 % rekrytointilisää vuoden ajan virkasuhteen alkamisesta. Rekrytointilisää ja henkilökohtaista lisää ei makseta samanaikaisesti.

Heinola: Pieni kaupunki, iso elämä sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Lahdesta koilliseen. Tähtiniemen silta, Heinolan lintutalo ja Vierumäen urheilukeskus ovat muutama esimerkki Heinolan aktiviteeteista ja nähtävyyksistä.

Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Ennen viran vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Kokemus lastensuojelun sosiaalityöstä katsotaan sinulle eduksi.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää enintään vuodeksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, jolla on hyväksytysti suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu. Ammattiin opiskelevaksi henkilöksi katsotaan sosiaalityöntekijän tutkintoa suorittava henkilö, joka on läsnäolevana opiskelijana siinä yliopistossa, josta hän valmistuu sosiaalityöntekijäksi.

Kiinnostuitko? Kysy lisää!


Läs mer

http://www.paijatha.fi/rekry

Johtava sosiaalityöntekijä Anu-Riikka Tarenius
p. 044 735 0074
anu-riikka.tarenius2@paijatha.fi
Johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurmi
p. 044 716 1572
tiina.nurmi@paijatha.fi

Organisationer jobb

Arbetsgivare

Läs om arbetsgivare