Haemme tiimiimme uutta työkaveria sosiaalityöntekijän vakituiseen virkaan lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöhön Ruovedelle.
Ruoveden ja Virtain alue muodostaa yhteisen lapsiperheiden sekä lastensuojelun sosiaali- ja perhetyön tiimin. Tiimiimme kuuluu johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Teemme yhdennettyä lapsiperheiden sosiaalityötä, johon kuuluu laajasti lapsiperheiden sosiaalityön tehtävät.
Sosiaalityöntekijänä työpäiväsi rakentuvat asiakastapaamisten ympärille, teet suoraa asiakastyötä lasten ja perheiden kanssa sekä tuet perheitä, jotta lapsilla olisi hyvät kasvuolot. Työtehtävät sisältävät muun muassa palvelutarpeen arviointia, palveluohjausta, palveluiden järjestämistä ja seurantaa ja sijaishuollon tehtäviä. Työskentelet lasten sosiaalihuollon mukaisena omatyöntekijänä sekä lastensuojeluasiakkuudessa olevien lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Lisäksi tehtäviisi kuuluu yhteistyö erilaisten sidosryhmien kanssa. Ensisijainen toimipisteesi sijaitsee Ruovedellä, mutta työskentelyalueesi voi olla laajempi.
Tarjoamme tueksesi ammattitaitoisen, toisiaan kannustavan ja iloisen tiimiporukan. Tukea saat tiimisi lisäksi johtavalta sosiaalityöntekijältä sekä kahdelta lastensuojeluun erikoistuneelta lakimieheltä. Tässä työssä pääset osaksi kehitysmyönteistä ja toisiaan tukevaa työyhteisöä, jossa kaikkien työpanos on yhtä tärkeä. Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa työnantajana monipuoliset työsuhde-edut, kuten vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, työnantajan lounasedun, tyhy- sekä Virkisty Vapaalla ry:n toimintaa sekä kattavan työterveyshuollon.
Kelpoisuusehtona on Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, jolla on hyväksytysti suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu.
Työtehtävissä liikutaan eri aluiden välillä, joten ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat vaatimuksia tehtävän hoitamiselle. Katsomme eduksesi aiemman kokemuksen lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityöstä ja hyvän suomen kielen taidon. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä halua kehittää omaa ammattitaitoaan.
Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä 1.11.2023 alkaen. Tehtävän koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävä on kokoaikainen ja työaika 37,75 h/vko. Virkaan valitun on ennen tehtävien vastaanottamista esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä todistus terveydentilasta sekä lain 504/2002 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Tule mukaan joukkoomme ja jätä hakemuksesi Kuntarekryn kautta.
Kontaktuppgifter
Kiinnostuitko? Kysy lisää tehtävästä, johtava sosiaalityöntekijä Jonna Syväoja, puh. 050 304 3609, palvelupäällikkö Kaisu Heikkilä p kaisu.heikkila@pirha.fi ja palvelupäällikkö Mari Järvensivu, p. 044 473 9568, mari.jarvensivu@pirha.fi.