Hakuaika päättyy
Haemme Sinua, sosiaalityöntekijää vakituiseen virkasuhteeseen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Työskentelyalueena on lastensuojelun avohuolto, maantieteellisesti sijoittuen Vihti-Karkkilan perhekeskusalueelle.
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä pääset tekemään tärkeää ja vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu työskentely lapsen ja hänen läheis- ja viranomaisverkostonsa kanssa, avohuollon tukitoimien suunnittelu, järjestäminen ja arviointi sekä siihen liittyvä päätöksenteko. Myös lapsen kiireellinen sijoitus sekä huostaanoton ja sijoituksen valmistelu kuuluvat avohuollon sosiaalityöntekijän tehtäviin.
Avohuollon tiimiin kuuluu sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Esihenkilönä tiimissä toimii lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä. Työn tukena ammattitaitoisen ja kannustavan tiimin lisäksi on säännöllisesti kokoontuva lastensuojelun asiantuntijatyöryhmä ja organisaation mahdollistamat muut työn tukirakenteet ja toimistosihteerin palvelut. Käytämme vakiintuneesti systeemistä työotetta.
Työtilamme sijaitsevat Vihdin Nummelassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi Karkkilassa on käytössä toimivat työtilat tarvittaessa. Työtilamme ovat tilavat ja viihtyisät. Työyhteisössämme on positiivinen ja kannustava yhteishenki.
Työpaikan nimi ja osoite: Asemantie 30, 03100, Vihti
Työaika: 37,75h/vko
Tehtävä on vakituinen.
Kelpoisuusvaatimukset: Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen pätevyys.
Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon sekä tiimi- ja työparityöhön. Tehtävässä edellytetään lisäksi suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä virkatehtävän hoitamiseksi.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Arvostamme aiempaa kokemusta lastensuojelun sosiaalityöntekijän työstä sekä systeemisen työotteen koulutusta ja kehittämismyönteisyyttä.
Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.
Johtava sosiaalityöntekijä Kirsi Perttala, kirsi.perttala@luvn.fi p. 0440421206 (tiedustelut 10.11. klo.9-11)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelemme 470 000:a asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä – ja henkilöstömme koostuu yli 9 000 ammattilaisesta.
Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa koko läntisen Uudenmaan väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaksikielisyys on laajan alueemme rikkaus ja arvostamme molempien kotimaisten kielten osaamista.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.