Sosiaalityöntekijä, nuorisopsykiatria

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä.

Haemme SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen virkaan nuorisopsykiatrian osastolle, Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen.

Sosiaalityöntekijänä toimit oman ammattialasi edustajana moniammatillisessa työryhmässä. Tehtävänkuvaasi kuuluu nuoren ja vanhempien tilanteen kartoitusta sekä heidän ohjaamistaan palveluiden piiriin. Olet nuoren ja vanhempien tukena nuoren sairastumisen kriisissä sekä suunnittelemassa nuoren kuntoutumisen polkuja osastolta kotiutumisen jatkoksi. Huolehdit perheen sosiaaliturvaan liittyvistä asioita ja yhteistyöstä sosiaali- ja muihin palveluihin.

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulta löytyy omatoimista työskentelyotetta, sosiaalityön asiantuntemusta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Edellytämme sinulta yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) määriteltyä sosiaalityöntekijän kelpoisuutta sekä tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Haastatteluita tehtävään pidetään hakuaikana.

Liity ammattitaitoiseen joukkoomme!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Eija Tiihonen, Johtava sosiaalityöntekijä
eija.tiihonen@phhyky.fi
p. 044-7195163
Marja Okker, Tulosyksikköpäällikkö
p. 044-7195569

Nuorisopsykiarian osasto
Osoite: Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 6700 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!