Tavoitteemme on olla alan paras julkinen työpaikka ja etsimme nyt hyvinvoinnintekijöitä mukaan tälle haastavalle, mutta palkitsevalle matkalle.
Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan vammaispalvelujen asiakasohjaukseen. Työt alkavat heti, tai sopimuksen mukaan. Toimipisteemme sijaitsee Lahdessa, mutta työtä tehdään koko Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.
Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijänä pääset arvioimaan kokonaisvaltaisesti asiakkaiden tuen ja palveluiden tarpeita sekä rakentamaan ja yhteensovittamaan erilaisia palvelukokonaisuuksia! Työssä pääset hyödyntämään niin itsenäisen työskentelyn ja päätöksenteon taitoja kuin myös verkosto- ja yhteistyön voimaa. Päätöksenteko sisältää muun muassa vammaispalvelulain, kehitysvammalain, omaishoitolain, perhehoitolain ja sosiaalihuoltolain mukaista päätöksentekoa. Päätöksenteon tueksi on järjestetty säännöllistä lakikonsultaatiota. Sosiaalityöntekijänä työskentelet erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden omatyöntekijänä.
Vammaispalvelujen asiakasohjauksessa työskentelee yhdeksän sosiaalityöntekijää ja 15 sosiaaliohjaajaa. Esihenkilönä toimii johtava sosiaalityöntekijä. Työhösi saat niin sosiaalityöntekijöiden, esihenkilöiden kuin muidenkin työkaverien tuen. Työtä tehdään toimistossa, asiakkaiden omissa toimintaympäristöissä sekä myös sähköisten yhteyksien välityksellä. Meillä voi tehdä joustavasti etätöitä.
Onko vammaispalveluissa tehtävä työ sinulle tuttua? Työkokemus vammaispalveluista ja vammaisasiakkaiden parissa tehtävästä työstä katsotaan eduksi, mutta täällä työyhteisö ja esihenkilöt ottavat vastuuta perehdyttämisestä, joten positiivisella ja aktiivisella työotteella pääset mukaan! Arvostamme myönteistä ja rohkeaa asennetta työn ja itsensä kehittämiseen.
Me tarjoamme
- osaavat ja kannustavat työkaverit
- perehdytyksen työhön
- mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen
- mahdollisuuden joustavaan etätyöhön
- perheystävällisen työpaikan (olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa)
- mahdollisuuden käyttää sairaan lapsen hoitopalvelua
- laajat henkilöstöedut, joihin kuuluvat mm. 400 euron vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, tuki työsuhdepolkupyörään, kannustava rahallinen kertapalkitseminen sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lahes täydellinen kaupunki. Matka Helsingistä ja Lappeenrannasta taittuu junalla tunnissa. Autoilevalla matkantekoa tehdään Hämeenlinnasta tunti, Mikkelistä puolitoista Jyväskylästä ja Tampereelta kaksi. Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta, räpistä ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta.
Hyppyrimäkien ja radiomastojen kaupungin kesäisenä olohuoneena toimii Sibeliustalon ja Vesijärven maisemoima satama-alue. Salpausselän harjumaisemista ja kulttuuritarjonnasta nautiskellaan ympärivuotisesti.
Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää enintään vuodeksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, jolla on hyväksytysti suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu. Ammattiin opiskelevaksi henkilöksi katsotaan sosiaalityöntekijän tutkintoa suorittava henkilö, joka on läsnäolevana opiskelijana siinä yliopistossa, josta hän valmistuu sosiaalityöntekijäksi.
Työskentelykielemme on suomi, joten toivomme hakijalta sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, kuten B1-tasoa.
Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä ja liity ammattitaitoiseen joukkoomme!