Sosiaalityöntekijä, vammaispalvelut, nuorten tiimi

OLETKO SE SINÄ?!

Sosiaalityön tosiosaaja: Tule meille nuorten vammaisten sosiaalityöntekijäksi!
Moniammatillisessa tiimissämme on neljä sosiaalityöntekijää ja kaksi ohjaajaa. Työmme painottuu nuoruuden ajan palvelujen tarpeen kartoittamiseen ja yksilöllisten palvelujen myöntämiseen. Jokaisella nuorella on oman näköinen elämänpolku, meidän tehtävämme on tukea häntä sillä polulla. Vammaisen nuoren tarpeet eivät juuri eroa terveen nuoren tarpeista. Samoja polkuja kuljetaan.
Nuori on sosiaalityön keskiössä: tuemme hänen itsenäistymistään ja aikuistumistaan, olet avainasemassa hänen asiakkuusprosessinsa hallinnassa. Työtä teemme aktiivisesti nuoren läheisverkoston kanssa. Työ perustuu vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolakien soveltamiseen.

Vammaissosiaalityö nuorten parissa on monipuolista, joten saat käyttää osaamistasi laaja-alaisesti. Kiitosta saamme onnistuneesta asiakastyöstä. Työtämme teemme lean-ajattelun mukaisesti ja tavoitteenamme on pitää viranomaisprosessit sujuvina.

Vahvuutemme on sosiaalityön osaaminen, painopisteenä verkostotyön kehittäminen. Meillä on käytettävissä moniammatillinen osaaminen, kuten toimintaterapeutti, juristi, lääkäri ja sairaanhoitaja.

Tehtävän työaika on 38h 15 min /vko

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Sopimusala:
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen pätevyys.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme:
Nuorisososiaalityön osaaminen

Esimiestyö on resursoitu hyvin. Esimiehemme ovat vahvasti läsnä asiakastyön arjessa. Työyhteisössämme keskeisenä arvona on työntekijöiden työhyvinvointi, sitä tuemme yhteisöllisillä tempauksilla - Espoon kaupungin tarjoamien työsuhde-etujen lisänä. Espoon kaupunki tarjoaa mm. HSL:n matkalippuun työsuhde-etuuden, 100 ilmaista uimahallikertaa vuodessa sekä Eazybreak-kulttuuri/sporttipassin. Jos olet muuttamassa Espooseen, avustamme asunnon hankinnassa.

Tutustu työnantajaan

Tehtävästä lisätietoja antaa
Päivimaria Seppänen, johtava sosiaalityöntekijä p. 040 5089558/soittopyyntö

Espoon kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vammaispalvelut, Vammaissosiaalityö, nuorten palvelut
Osoite: Kamreerintie 2 A 4.krs, 02770 Espoo

Espoo on yli 290 000 ihmisen kotikaupunki. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka.

Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita.

Espoossa yhdistyy huippuosaaminen, monipuolinen luonto sekä viihtyisät ja turvalliset asuinalueet. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä.

Espoon kaupungin tavoitteena on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa espoolaista väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.