Sosiaalityöntekijä - Varkauden kaupunki

Sosiaalityöntekijä - Varkauden kaupunki

Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen psykososiaaliset palvelut palvelualueella on haettavana 31.5.2019 klo 15.00 mennessä

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA perhepalveluyksikössä 1.9.2019 alkaen

Virka oli haettavana 23.4.2019 klo 15.00 mennessä, mutta hakuaikaa jatketaan 31.5.2019 klo 15.00 saakka.

Varkauden perhepalveluiden tiimi etsii lapsiperhesosiaalityöhön osaajaa. Haettavan viran tehtävät keskittyvät pääosin lapsiperhesosiaalityöhön, joka on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Lapsiperhesosiaalityössä otetaan vastaan lastensuojeluilmoitukset ja tehdään palvelutarpeen arviointeja sekä järjestetään niiden pohjalta palveluita asiakasperheille. Tehtävässä menestyminen edellyttää yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista puuttumista sekä moniammatillista työskentelyä. Kokemus vastaavista katsotaan eduksi.

Perhepalveluiden osaavaan ja kehittämismyönteiseen työryhmäämme kuuluu 6 sosiaalityöntekijää, 2 sosiaaliohjaajaa, 10 perhetyöntekijää sisältäen lapsiperheiden kotipalvelun, 3 koulukuraattoria, lastenvalvoja ja johtava sosiaalityöntekijä. Perhepalveluihin kuuluu myös kaupungin oma lastensuojelulaitos, perhetukikoti Kinnula sekä lasten -ja nuorten keskus Nikula.

Varkauden kaupungin työntekijät ovat kehittäneet perheille tarjottavia palveluita poikkihallinnollisesti kohti varhaisempaa tukemista kumppaninsa SOS-lapsikylän kanssa. Varkaudessa ei haluta enää vain puhua tuen tarjoamisesta varhaisemmassa vaiheessa, olemme siirtyneet puheista tekoihin.

Varkauden kaupunki haluaa pitää hyvää huolta työntekijöistään, joten lupaamme sinulle kilpailukykyisen palkan ja kaupungin ohjeistuksen mukaisen etätyömahdollisuuden.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyys (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 7§ ). Työ edellyttää liikkumista joten virkaan valitulta edellytetään oman auton käyttöä.

Virkaan valitun on velvollisuus ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Virassa edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Palkkaus KVTESin mukainen, virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Perhepalveluiden johtava sosiaalityöntekijä Sari Itkonen 040-5190104 ja palvelualuepäällikkö Riitta Mentula-Hyvärinen 040-5805210. etunimi.sukunimi@varkaus.fi

Varkauden kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus, Psykososiaaliset palvelut, Perhepalvelut, Lapsiperheiden sosiaalityö
Adress: Varkaus, 78250 Varkaus

Varkauden kaupunki on ainutlaatuisen teollisuusperinnön rakentama kansainvälisen energiateknologiaosaamisen keskus Keski-Savossa, Saimaan rannalla. Järvien halkomassa kaupungissamme kaikki on lähellä, niin palvelut kuin työpaikatkin.

Mer om arbetsgivaren