Skip to main content
test
Sosiaalityöntekijän virka - Pellon kunta

Pellon kunnassa on avoinna sosiaalityöntekijän virka 1.10.2022 alkaen.

Hakuaika 9.6. - 3.7.2022 klo 16 mennessä.

Kelpoisuusehtona virkaan on Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä § 7 mukainen kelpoisuus ja Valvira-rekisteröinti.

Kunnassamme tehdään sosiaalityötä laaja-alaisesti ja saumattomassa yhteistyössä mm. mielenterveyspalveluiden, ikäihmisten ja kehitysvammaisten palveluiden kanssa ja hyvässä hengessä perheiden peruspalveluiden kanssa. Työntekijänä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tehtävien sisältöön kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

Tarjoamme mainion työyhteisön sekä tiiviin alueellisen yhteistyön Tunturi-Lapin kuntien sosiaalityön verkostossa.

Tehtäväkohtainen palkka on 3801,00 euroa kuukaudessa.

Virassa toiminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta, mutta käytettävissä on myös kunnan virka-autoja.

Arvostamme työkokemusta sosiaalityöstä, kiinnostuneisuutta alaa kohtaa, hyviä yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta sekä aktiivista oman työn kehittämisen otetta.

Tehtävässä edellytetään lisäksi Tartuntatautilain 48 ja 48a §§:n mukaista rokotussuojaa ja valitun henkilön on esitettävä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisetä mukaisesti rikosrekisteriote.

Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Olemme savuton työpaikka.

Autamme asunnon järjestämisessä.

Tule sieki meille töihin!

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin videon muodossa: https://www.instagram.com/p/CZtuM56gvKS/

katso lisää:
www.pello.fi
www.travelpello.fi

Lisätietoja

http://www.pello.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sosiaalipalveluiden vastaava, Suvi Seikkula suvi.seikkula@pello.fi, 040 732 8879, hyvinvointijohtaja Johanna Korteniemi, johanna.korteniemi@pello.fi, 040 581 1255, vs. henkilöstökoordinaattori Janne Tolvanen janne.tolvanen@pello.fi 040 637 5334

Lisätietoja

Pellon kunta, Hyvinvointilautakunta

Pello on monipuolinen yritystoiminnan ja kulttuurin keskus Tornionlaaksossa. Täällä on hyvä elää ja asua. tänne on mukava tulla. Pellon kunta sijaitsee keskellä Pohjoiskalottia, Lapin maakunnassa Tornionjokilaaksossa. Naapurikuntia ovat Suomen puolella Kolari, Ylitornio, Rovaniemi ja Ruotsin puolella Övertorneå ja Pajala.


Osoite: kunnantie 4, 95700 Pello

Rekommenderade jobb