
Keravan ja Sipoon työllisyysalue vastaa alueen työvoimaviranomaiselle kuuluvista tehtävistä 1.1.2025 alkaen. Tavoitteenamme on tehdä vaikuttavia palveluja, sekä työnhakijoille että työnantajille ja yrityksille.
Haemme osaavaan joukkoomme Talousasiantuntijaa
kehittämään Keravan ja Sipoon työllisyysalueen palvelukokonaisuutta ja vahvistamaan uutta innovatiivista työyhteisöä. Olemme käynnistäneet rohkean ja muutoksiin valmiin työllisyysalueen kahden kunnan ja sidosryhmiemme tiiviissä yhteistyössä.
Talousasiantuntijat tehtävät sijoittuvat vastuukuntana toimivan Keravan kaupungin henkilöstörakenteeseen, kuudenkymmenkuuden henkilön työllisyyspalvelujen yksikköön, joka vastaa käytännössä työvoimaviranomaiselle kuuluvien lakisääteisten palvelujen toteuttamisesta.
Talousasiantuntijana toimit työllisyysjohtajan suorassa alaisuudessa ja vastaat työllisyysalueen taloussuunnittelusta ja raportoinnista, erilaisista maksatustehtävistä, sekä ostolaskujen tarkastuksesta ja erilaisista laskutustehtävistä. Jos tunnet taloushallintoa ja työvoimaviranomaiselle kuuluvia maksatustehtäviä ja olet innostunut niiden kehittämisestä, saatat olla etsimämme henkilö.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää:
- Taloushallinnon osaamista ja siihen kytkeytyvien tietojärjestelmien ja -ohjelmien tuntemusta
- Ymmärrystä työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä ja -lainsäädännöstä
- Hyviä vuorovaikutus- ja verkostotyötaitoja
- Ratkaisukeskeistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta
Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi opistotasoinen tutkinto ja soveltuva, vähintään 5 vuoden työkokemus.
Kielitaitovaatimuksena on erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
Vakituiseen virkaan valittavalta henkilöltä edellytetään hyväksyttävää todistusta terveydentilasta.
Tehtäväkohtainen palkka on 3 300 € + KVTESin mukaiset lisät.
Tehtävä täytetään 1.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työaika on 36,25 h/vko
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/talousasiantuntija-kerava-04-5-25/
- Työllisyyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- KERAVA-04-5-25
- 1.3.2025 tai sopimuksen mukaan.
- Tehtäväkohtainen palkka on 3 300 €/kk (+ KVTES mukaiset lisät)
- 5.2.2025 12:00 - 19.2.2025 16:00
- Hallinto- ja toimistotyöUusimaaKeravaTyöllisyyspalvelutKunta
Työllisyysjohtaja Martti Poteri, martti.poteri@kerava.fi, puhelin 040-3182 108
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,02 (asteikolla 1-5).
Sijainti
Kultasepänkatu 7
04200 Kerava
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Keravan kaupunki
JobbID 559123
Keravan kaupunki
JobbID 559019
Keravan kaupunki
JobbID KERAVA-02-41-25
Keravan kaupunki
JobbID KERAVA-04-5-25
Keravan kaupunki
JobbID KERAVA-04-6-25
Keravan kaupunki
JobbID KERAVA-01-1-25