Terveydenhoitajan toimi - Kuusamon kaupunki

Terveydenhoitajan toimi - Kuusamon kaupunki

Kuusamon kaupunki hakee neuvolaan terveydenhoitajaa. Työnkuva on monipuolinen sisältäen ensisijaisesti lastenneuvolatyötä ja kouluterveydenhuoltoa, mutta tarvittaessa myös muita neuvolatyöhön kuuluvia osa-alueita. Työalueena on Kuusamon kaupunki. Haemme innostunutta, hyvät työyhteisötaidot omaavaa sekä työn kehittämisestä kiinnostunutta henkilöä. Hakijoilta toivotaan kokemusta ja halua tehdä monipuolisesti neuvolatyötä. Suomen kielen taito tulee olla hyvä, eduksi katsotaan ruotsin ja englannin hyvä suullinen kielitaito.

Kelpoisuusehtona toimeen on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai terveydenhuoltoalan aikaisempi opistoasteinen tutkinto. Lisäksi edellytetään että henkilöllä on terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/94) mukainen laillistus.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työaika on 38,75 tuntia viikossa. Kuusamon kaupunki on savuton työpaikka. Toimessa on kuuden kuukauden koeaika.

Valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen, hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja tartuntatautilain 48 §:n edellyttämän rokotussuojan.

Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi työavain numero 230839. Paperimuotoinen hakemus todistuksineen on mahdollista toimittaa osoitteella: Kuusamon kaupunki / Perusturva / Sosiaalipalvelut, PL 9, 93601 Kuusamo. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja toimesta antaa neuvolan osastonhoitaja Heidi Moilanen 040 860 8713 arkisin klo 8-15:30, sähköposti heidi.moilanen@kuusamo.fi

Hakuaika päättyy 29.5.2019 klo 16.

Kuusamo 29.4.2019
Perusturva

Läs mer

http://www.kuusamo.fi

Lisätietoja toimesta antaa neuvolan osastonhoitaja Heidi Moilanen 040 860 8713 arkisin klo 8-15:30, sähköposti heidi.moilanen@kuusamo.fi

Kuusamon kaupunki, Perusturvan toimiala, Sosiaalipalvelut, Neuvola
Adress: Raistakantie 1, 93600 Kuusamo

Kuusamon kaupunki työllistää n. 1200 työntekijää, joista 80 % on perusturvan ja kasvatus- ja sivistystoimen alaisuudessa.
Kuusamo - aktiivinen luontokaupunki - on vetänyt ihmisiä puoleensa jo vuosisatoja. Kukapa uskoisi, että erämaassa ainutlaatuisen luonnon keskellä sykkii jatkuvasti kehittyvä, monipuolisten palveluiden kaupunkikeskus.
Kuusamon julkiset ja yksityiset palvelut ovat jo pitkään vastanneet niin määrältään kuin laadultaan keskikokoisen kaupungin palveluja. Hallinnollisesti Kuusamo kuuluu Koillismaan seutukuntaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Kuusamon kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 alkaen.

Mer om arbetsgivaren