Toimintaterapeutti, Inari/Utsjoki

Ansök senast  31.10.2024 15:00

Inarin kuntoutukseen haetaan toimintaterapeuttia toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään!

Inari on noin 7000 asukkaan kunta Pohjoisessa Lapissa Inarijärven syleilyssä. Täällä on erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen ja monipuoliseen harrastamiseen. Inarin metsä- ja tunturimaisemia halkovat lukuisat vesistöt, jotka virtaavat Jäämereen. Inarin avara ja alkuperäinen luonto tekee kunnasta vetovoimaisen matkailukohteen. Myös Saariselän harrastemahdollisuudet ovat puolen tunnin automatkan päässä Ivalosta ja lentoyhteydellä pääsee suoraan Helsinkiin.

Lapin hyvinvointialueella, Inarin kuntoutuksessa, on haettavana toimintaterapeutin toistaiseksi voimassa oleva tehtävä.
Toimintaterapeuttina työskentelet ensisijaisesti Inarissa, mutta tehtävässä on mahdollisuus työskennellä myös Utsjoen kunnan alueella erikseen sovittaessa.

Tehtäviisi kuuluu toimintaterapiapalveluiden järjestäminen kaiken ikäisille ja eri asiakasryhmille. Keskeisiä työtehtäviäsi ovat lähetteiden ja terapiapalautteiden käsittely, toimintaterapiatarpeen arviointi ja toteutus omana toimintana sekä toimintaterapia-arviointien ja ohjauksien sekä resurssien puitteissa terapiajaksojen toteutus ja jatkosuunnitelman tekeminen. Meillä korostuvat moniammatillinen yhteistyö, konsultointi- ja asiantuntijapalvelut työryhmissä ja asiakaskohtaisesti sekä verkostojen ohjaus- ja neuvonta asiantuntijaroolissa.

Tarjoamme sinulle:

- Inarissa paikallisen ja mukaansatempaavan työryhmän lisäksi koko Laphan alueen laajan kuntoutuksen- sekä toimintaterapeuttien verkoston ja ammatillisen tuen. Pääset mukaan kehittämään toimintaterapiaa
hyvinvointialueella sekä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.
- Tehtäväkohtaisen palkkauksen 2 757 €/kk, jonka lisäksi maksamme rekrytointilisää 200 €/kk.
- Monipuolisia työsuhde-etuja hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi, mm. Smartum-etu, työsuhdepyörä ja vuokrattavat lomamajat.
- Mahdollisuuden aloittaa työ, kun sinulle parhaiten sopii.

Edellytämme sinulta:

- Toimintaterapian koulutusohjelmassa suoritettua sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) edellyttämää laillistusta.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat huomioidaan.
- Ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Katsomme Saamen kielen taidon erityiseksi eduksi.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävässä edellytetään hyväksyttävää todistusta terveydentilasta. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekry-palvelussa 31.10.2024 klo 15.00 saakka. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan työntekijän löydyttyä.


Läs mer

https://lapha.fi

Kontaktuppgifter

Marjut Ylitepsa

Palvelupäällikkö

Alueelliset kuntoutuspalvelut, Pohjoinen Lappi

Toiminta- ja työkyvyn tuki

Lapin hyvinvointialue

040 683 6171

marjut.ylitepsa@lapha.fi

Sök nu!

Organisationer jobb

Arbetsgivare Lapin hyvinvointialue Lapin hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri toimialaan: sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti Suomen laajin ja pohjoisin; toimimme 17 kunnan (Enontekiö, Inari, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Utsjoki, Ylitornio) ja neljän kaupungin (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) alueella. Meillä työskentelee lähes 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista. Palvelemme noin 179 000 asukasta sekä Lapin matkailijoita. Meillä voit käyttää neljää kieltä; suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Maakuntaamme leimaavat hyvä yhteishenki, pitkät välimatkat, tiivis rajayhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sekä monipuolinen elinkeinorakenne. Lapista löydät henkeäsalpaavan luonnon sekä urbaanin elämän sykkeen. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, ja voit nauttia vuodenaikojen tuomasta vaihtelusta: yöttömästä yöstä sekä lumisesta talvesta. Kuuntele sydämesi ääntä ja löydä juuri sinulle sopiva työpaikka! Tutustu hyvinvointialueeseemme: www.lapha.fi #LapinHyvinvointialue #RakkauestaLappiin #huippuhommissa #parhaattyökaverit #parhaatasiakkaat #hyvinvointialue #Lappi Seuraa meitä somessa: facebook.com/lapinhyvinvointialue | YouTube @lapinhyvinvointialue | Linkedin @Lapin hyvinvointialue | X. @Lapinhyvinvoint Läs om arbetsgivare