Ansök senast
Haemme toimintaterapeuttia toistaiseksi voimassa olevaan toimeen Pohteen eteläisen alueen lasten ja nuorten psykiatriseen avohoitoon. Asiakastyö tapahtuu Ylivieskassa sekä halutessasi myös Oulussa.
Työssä on mahdollista tehdä osittain etätyötä. Varsinainen työskentelypaikkakunta on Oulu tai Ylivieska, johon sinulla itselläsi on mahdollisuus vaikuttaa.
Toimintaterapeutin työnkuva koostuu lasten ja nuorten toimintamahdollisuuksien arvioinneista, lähiympäristön (koti ja koulu) ohjauksesta sekä moniammatillisesta yhteistyöstä. Toimintaterapeutti toteuttaa itsenäisesti sekä työparina lyhyt kestoisia yksilö- ja ryhmäterapioita.
Arvostamme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia sekä itsenäisesti että moniammatillisessa työryhmässä. Perehtyneisyys lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelyyn katsotaan eduksi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää innostuneisuutta kehittämistyöhön ja ennakkoluulotonta asennoitumista terveydenhuollon muutostarpeisiin.
Toimintaterapeutin toimen kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus tai vastaava aikaisempi rekisteröinti.
Toimeen valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien taustan selvittämisestä 504/2002).
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja antaa vastuuyksikköpäällikkö Sanna Hänninen, p. 040 635 5390. Sähköposti: sanna.hanninen@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.
browser-warning-description
Kuntarekrys sökandeportal och inloggning har förnyats. Läs mer här.