Toimistoinsinööri

Tekniset palvelut hakee kuntatekniikan tulosalueelle toimistoinsinööriä.

Haemme Siilinjärven kunnan teknisiin palveluihin monitoimiosaajaa, jonka tehtäviin kuuluu toimitilapalveluiden ja kuntatekniikan hankkeiden valmisteluun liittyvät tehtävät mm. sopimusten hallinta, vuokratilojen ja - sopimusten koordinointi, hankekohteiden asiakirjojen valmistelu sekä kilpailutus- ja hankinta-asiat. Muina tehtävinä mainittakoon varahenkilönä toimiminen ja varallaolotehtävät. Lisäksi toivomme hakijoilta tarvittaessa osallistumista työmaatehtäviin. Tehtäväkenttää voidaan myöhemmin räätälöidä valitun henkilöiden toiveiden mukaisesti.

Tehtävän kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva rakennusalan insinöörin tutkinto sekä tehtäväalueen hyvä tuntemus ja muutaman vuoden työkokemus vastaavista tehtävistä (myös vastavalmistuneet hakijat huomioidaan). Edellytämme kuitenkin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa. Lisäksi arvostamme oma-aloitteisuutta, kehittämishakuisuutta ja talousosaamista.

Tehtävä on toistaiseksi voimassaoleva.

Palkkaus määräytyy TS:n sekä Siilinjärven kunnan työn vaativuuden arvioinnin mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa, ja valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun toivotaan aloittavan työt 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja

http://www.siiliinjarvi.fi

Tutustu työnantajaan

toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu, puh. 044 7401510, jukka.kellokumpu@siilinjarvi.fi
tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 044 7401501, ari.kainulainen@siilinjarvi.fi

Siilinjärven kunta, Tekniset palvelut
Osoite: Oppipojantie 4, 71800 Siilinjärvi

Siilinjärvi - vahva ja vastuullinen toimija Pohjois-Savossa, aktiivinen ja kasvava, hyvät palvelut tarjoava yli 21 000 asukkaan kunta. Siilinjärven kunta on työhyvinvointikyselyn perusteella hyvä työnantaja, joka strategiansa mukaisesti varmistaa henkilöstönsä osaamisen, ylläpitää motivaatiota ja kehittää hyvinvointia. Työpaikkamme on savuton.

Siilinjärven kunta - Rökfri arbetsplats