Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Tule Veden tekijäksi Suomen toiseksi suurimpaan vesihuoltopalvelujen tuottajaan!

    Tampereen Vesi Oy huolehtii vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme on 73 M€. Meillä työskentelee noin 170 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta.

    Tule meille verkostosuunnittelijaksi vesihuollon yleissuunnitteluun.

    Tehtäviin kuuluu toimistoinsinöörin harjoittelijan tehtävät. Tehtävät liittyvät liitoskohtalausuntojen laaditaan (avustavat työt) ja asiakirjojen arkistointiin. Liitoskohtalausunto liittyy kiinteistön liittämiseen Tampereen Veden verkostoihin. Liitoskohtalausunnossa annetaan tiedot tonttijohtojen liitoskohdista ja -korkeuksista sekä padotuskorkeuksista kiinteistön vesihuoltoon liittyvää suunnittelua varten.

    Perehdytämme sinut oman työnkuvasi lisäksi vesihuollon merkitykselliseen toimintaan.

    Tehtävään vaaditaan vähintään 18 vuoden ikä.

    Eduksi katsotaan infrapuolen opinnot.

    Työ sijoittuu välille 1.4.2025 - 29.8.2025 tai sopimuksen mukaan.

    Tarjoamme sinulle mukavan ja rennon työyhteisön, Epassin lounasedun, kaupungin kuntosalin ja lakisääteisen työterveyshuollon.

    Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

    Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Tekninen johtaja Jouni Hyypiä, puh. 044 2981865, etunimi.sukunimi@tampere.fi.

    Hakuaika päättyy 16.2.2025.

    Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

    Lisätietoja

    https://www.tampereenvesi.fi/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Tekninen johtaja Jouni Hyypiä, puh. 044 2981865, etunimi.sukunimi@tampere.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ihmisten elämään ja yhteiskuntaan voi vaikuttaa monella tapaa. Mutta mikä olisikaan tärkeämpää, kuin puhdas vesi? Tampereen Vesi tekee työtä, jolla on suuri merkitys koko seudulle. Tarjoamme ihmisille ja yrityksille elintärkeää ja turvallista talousvettä ja puhdistamme jätevedet tehokkaasti. Osaava henkilöstömme takaa laadukkaat vesihuoltopalvelut kaupunkilaisille ja alueen yrityksille. Meillä kannustetaan ammattitaidon ja itsensä kehittämiseen.

    Sijainti
    Viinikankatu 42 A
    33800 Tampere

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitajaharjoittelija (3) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-04-5-25

    Tampereen Vesi Oy

    Palveluneuvoja (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-01-1-25

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitaja (3), vedentuotanto / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-04-3-25

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, hallinto ja teknisen alan tehtävätSök före31.12.202523:59

    JobbID 534000

    Tampereen Vesi Oy

    Toimistoinsinööri / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-03-1-25

    Tampereen kaupunki

    Hallinnon harjoittelija / Palvelutilaverkot, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID TRE-01-1289-24

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Kiinteistöpäällikkö, kiinteistö- ja tilahallinta, TampereSök före3.3.202523:59

    JobbID Pirha-03-27-25

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Kesätyö: laitoshuoltaja perhetukikeskuksiinSök före23.2.202523:59

    JobbID Pirha-01-6578-24

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.