Trainee / Koulutussuunnittelija

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 000 työntekijän voimin. Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Oletko sinä tulevaisuuden kollegamme? Haluatko tulla tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi?

Hae mukaan trainee-ohjelmaan! Pääset mukaan tekemään, oppimaan ja kehittämään yhdessä. Samalla luot tärkeitä kontakteja tulevaisuuttasi varten ja pääset laajemmin tutustumaan kaupunkiin työnantajana. Trainee-ohjelman kautta voit suorittaa korkeakouluharjoittelusi tai saada vastavalmistuneena hyvän alun työurallesi. Tampereen kaupungin Trainee-ohjelma toteutetaan 16.8. - 17.12.2021. Harjoitteluajalta maksetaan palkkaa. Työskentelemme hybridityömallissa, joka mahdollistaa vallitsevan koronatilanteen mukaiset joustavat etä- ja lähityöratkaisut.

Pirkanmaan pelastuslaitos huolehtii Pirkanmaan alueen 23 kunnan pelastustoimesta. Pirkanmaan pelastuslaitos on myös keskeinen ensihoito- ja ensivastepalvelujen tuottaja Pirkanmaalla. Pirkanmaan pelastuslaitoksen liikevaihto on noin 53 milj. euroa ja henkilöstömäärä on noin 650. Pirkanmaalla toimii lisäksi noin 800 sopimuspalokuntalaista, jotka osallistuvat pelastuslaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti sammutus- ja pelastustoimintaan. Pirkanmaan pelastuslaitoksella on 16 ympärivuorokautisessa valmiudessa olevaa paloasemaa asemaverkoston kokonaismäärän ollessa 62.

Henkilöstökoulutuksen verkkotuetun oppimisen koulutuksen mahdollisuudet tuodaan osaksi pelastuslaitoksen koulutuksen arkea. Kehittyvät pedagogiset ratkaisut ja monimuotoistuvat opetuksen ja oppimisen menetelmät edellyttävät kouluttavalta henkilöstöltä laajenevaa pedagogista osaamista ja näkemystä.

Koulutussuunnittelija-traineen tehtäviin kuuluvat pelastuslaitoksen Moodle-oppimisympäristöön kurssien rakentaminen yhteistyössä ja järjestelmän käytön perehdytys kouluttajille ja henkilöstölle. Trainee osallistuu myös erikoissuunnittelijan ja koulutussuunnittelijan kanssa yhteistyössä osaamiskartan ja osaamisen hallintajärjestelmän kartoitukseen ja kuvaamiseen tai muihin erikseen sovittaviin osaamisen kehittämiseen liittyviin tehtäviin. Tässä tehtävässä tarvitaan kiinnostusta koulutuksen suunnitteluun, pedagogiikan kehittämiseen ja tutkivan työotteen soveltamiseen käytännön työelämässä. Traineemme laatii raportteja ja esittelee niitä eri kohderyhmille.

Kelpoisuusvaatimuksena ovat vähintään kolmannelle vuosikurssille edenneet korkeakouluopinnot esimerkiksi kasvatustieteiden alalta.

Eduksi katsotaan hyvät yhteistyötaidot, oma-aloitteisuus ja kyky työskennellä itsenäisesti sekä tehokkaasti yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, koulutusmenetelmien ja järjestelmien hallinta sekä B-ajokortti.

Liitäthän hakemukseesi opintorekisteriotteesi.

Lisätietoja tehtävästä antaa erikoissuunnittelija Ullastiina Hankala, puh. 040 806 2113

Hakuaika päättyy 20.4.2021.

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa erikoissuunnittelija Ullastiina Hankala, puh. 040 806 2113

Pirkanmaan pelastuslaitos
Osoite: Tampere

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Tampereen kaupunki - Rökfri arbetsplats

Suggested jobs