Skip to main content
test
Tuntiopettaja (päätoiminen), maarakennusala - Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia

Haemme Gradia Jyväskylän maarakennusalalle päätoimista tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2022 alkaen.

Gradia Jyväskylän maarakennusala järjestää infra-alan opetusta Lievestuoreen toimipisteessä, sekä tarpeen ja kysynnän mukaan muuallakin. Koulutamme infra-alalle maarakennuskoneenkuljettajia ja infrarakentajia, mutta tarjonnassamme on muutakin infra-alan koulutusta, muun muassa tutkintokoulutuksia työelämässä oleville ammattilaisille. Osaavan henkilöstön lisäksi maarakennusalan laadukkaan opetuksen mahdollistajina on monipuolinen harjoitteluympäristö ja konekalusto, sekä hyvät työelämäsuhteet. Haemme tähän tiimiimme nyt tulevaisuuteen katsovaa ja infra-alasta elinvoimaansa ammentavaa opettajaa.

Edellytämme hakijalta
- monipuolista ja ajantasaista osaamista maarakennusalan työmailta
- käytännön työkokemusta maarakennuskoneista ja niillä työskentelystä
- hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
- kykyä ohjata ja innostaa erilaisia oppijoita
- joustavuutta muutostilanteissa ja halua uusien asioiden oppimiseen
- valmiutta työn ja oman osaamisen kehittämiseen.

Arvostamme:
- toisen asteen koulutuksen opetuskokemusta sekä nuorille että aikuisille
- vahvaa opetusteknologian ja verkkopedagogiikan osaamista
- yrittäjyyteen liittyvää kokemusta ja osaamista
- hyviä työelämäverkostoja Keski-Suomen alueella.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen (986/1998) 13 §:n mukainen kelpoisuus. Soveltuva korkekoulututkinto on esimerkiksi infra-alan insinöörin tutkinto. Koulutuksen järjestäjä edellyttää tehtävässä erityisen vahvaa käytännön ammattitaitoa, joten kelpoiseksi henkilöksi katsotaan yleisen kelpoisuusasetuksen lisäksi myös hakija, joka on suorittanut maarakennusalan erikoisammattitutkinnon, ja jolla on vähintään viisi vuotta alakohtaista työkokemusta. Kelpoisuusehtojen muutoin täyttyessä on kuitenkin mahdollista tulla valituksi myös ehdollisesti siten, että sitoutuu suorittamaan kelpoisuuteen vaadittavat opettajan pedagogiset opinnot työn ohessa kolmen vuoden kuluessa tehtävän aloittamisesta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES, osio C). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta (6) kuukautta vanhempi. Valitun tulee palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävää hakeneiden joukosta voidaan täyttää myös lukuvuonna 2022 - 2023 mahdollisesti tarvittavia määräaikaisia sijaisuuksia. Tähän kysytään hakijoilta erikseen suostumus sähköisessä työpaikkahakemuksessa.

Haastattelut toteutetaan tiistaina 7.6.2022 ja haastattelu voi sisältää opetusnäytteen antamisen. Tästä tiedotetaan haastatteluun kutsuttuja etukäteen.

Lisätietoja

https://www.gradia.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

koulutuspäällikkö Pasi Räty
pasi.raty@gradia.fi, puh. 040 341 6308

Lisätietoja

Gradia Jyväskylä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia uudistaa oppimista ja työelämää. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Gradiaan kuuluvat ammatilliset oppilaitokset: Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä, Gradia-lukiot: Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio, sekä Gradian sisäiset palvelut, Gradia-kiinteistöt ja Gradia-ravintolat. Gradia Jyväskylä järjestää myös perusopetusta ja taiteen perusopetusta. Gradiassa on opiskelijoita 21 000 ja henkilöstöä 1100. Liikevaihto vuonna 2021 oli 99 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluu myös Gradia-koulutuspalvelut Oy.


Osoite: Ajoneuvontie 21, 41400 Lievestuore

Rekommenderade jobb