Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme HAMK Edu -tutkimusyksikköömme tutkijayliopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Tutkijayliopettajan erityisalueena on koulutuksen ja työelämän yhteistyö, työelämälähtöinen pedagogiikka, yrittäjyyden edistäminen. Tehtävä edellyttää vahvaa kansallista ja kansainvälistä verkosto-osaamista, alan julkaisuosaamista, kykyä ennakoida tulevaisuuden osaamistarpeita ja rahoitusmahdollisuuksia.

Tutkijayliopettajan tehtäviin kuuluu tutkimus- ja kehittämistoiminta (painotuksena koulutuksen ja työelämän yhteistyö, työelämälähtöinen pedagogiikka (esim. Design based education), yrittäjyyden edistäminen, oman tutkimusalueen toiminnan kehittäminen sekä ulkopuolisen rahoituksen hankinta. Tutkijayliopettaja osallistuu aktiivisesti julkaisutoimintaan sekä verkostotyöhön niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tutkijayliopettajan tehtäviin voi kuulua myös opetustehtäviä opettajankoulutuksessa ja/tai tutkintoon johtavissa koulutuksessa suomessa ja ulkomailla sekä koulutusviennin ja jatkuvan oppimisen töitä. Lukuvuosittain vahvistettava työaikasuunnitelma määrittää tehtävien painotuksen.

Kelpoisuusvaatimuksena on asetuksessa ammattikorkeakouluista (1129/2014) 17 §:ssä säädetty yliopettajan kelpoisuus. Lisäksi vaaditaan, että on suoritettuna vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Asetuksen lisäksi tehtävä edellyttää tohtorin tutkintoa edellä mainittuihin painopistealueisiin liittyen.

Lisäksi tutkijayliopettajalta vaaditaan TKI:n ja opetuksen integraation osaamista. Eduksi katsomme kokemuksen työskentelystä koulutuksen ja työelämän rajapinnoissa, kokemuksen esihenkilötyöstä tai tiiminjohtajuudesta sekä kansainvälisen kokemuksen.

Vaadittujen näyttöjen puuttuessa voidaan tehtävään valita henkilö, joka määräaikaisessa Tutkijayliopettaja, tenure track -työsuhteessa suorittaa vaaditut näytöt.

Valintaprosessiin sisältyy haastattelu ja osaamisen näyttö.

Hakemukset Kuntarekryn kautta viimeistään 18.4.2024.

Lisätietoja tehtävästä antavat
Tutkimusyksikön johtaja Martti Majuri, puh. 040 587 9883, martti.majuri@hamk.fi.
Design Factoryn johtaja Jari Jussila, puh. 050 465 7285, jari.jussila@hamk.fi.

Lisätietoja

http://www.hamk.fi
http://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/hameen-ammattikorkeakoulu-oy/

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat
Tutkimusyksikön johtaja Martti Majuri, puh. 040 587 9883, martti.majuri@hamk.fi.
Design Factoryn johtaja Jari Jussila, puh. 050 465 7285, jari.jussila@hamk.fi.

Tietoa organisaatiosta

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on oppimis- ja tutkimusyhteisö tekijöille, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Meitä on noin 9 000 biotalouden, hyvinvoinnin, koulutuksen, liiketoiminnan, muotoilun ja teknologian tulevaisuuden tekijää. Toimimme seitsemällä kampuksella, verkossa ja kansainvälisesti. Opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneillemme tarjoamme erinomaiset työkalut ja ympäristöt tehdä työtä ja hyödyllisiä tekoja yhdessä.

HAMK Edu -tutkimusyksikössä tutkimme, tuemme, kehitämme ja uudistamme mm. ammatillista koulutusta, korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, työyhteisöjä ja organisaatioita. Tutkimus- ja kehittämistyömme painopisteet ovat tällä hetkellä ammatilliset opettajankoulutukset, elinikäinen uraohjaus, tulevaisuuden työ ja ammatillinen koulutus ja uudistuva korkeakoulutus – LearnWell. Olemme aktiivisesti mukana koulutusta ja koulutusjärjestelmiä uudistavassa kehityksessä globaalissa toimintaympäristössä ennakoiden työelämän muutoksia. HAMK EDU osallistuu vahvasti HAMKin pedagogiseen kehittämistyöhön tutkimuksellisella otteella, viimeisimpänä tarpeena on ollut kehittää Design Based Education -lähestymistapaa koulutuksissa. Tätä tehdään kiinteässä yhteistyössä HAMK Design Factoryn sekä HAMK koulutusyksiköiden kanssa.

Sijainti
Visamäentie 35 A
13100 Hämeenlinna

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Finnish Consulting Group Finnish Consulting Group-logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.