Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Tule Veden tekijäksi Suomen toiseksi suurimpaan vesihuoltopalvelujen tuottajaan!

    Tampereen Vesi Oy huolehtii vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme on 70 M€. Meillä työskentelee noin 170 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta.

    Haemme kesäksi kahta työnjohdon harjoittelijaa.

    Tehtäviisi kuuluu työnjohtotehtävät vesihuollon kunnossapito-, saneeraus- ja uudisrakentamiskohteissa.

    Meillä pääset tekemään käytännössä huippuammattilaisten avulla kaikkea sitä, mitä opinnoissa on käsitelty teoriassa. Työsi tueksi saat tiimin, jonka rinnalla kerrytät arvokasta työkokemusta. Meille perehdytys on tärkeää ja huolehdimme työn sujuvasta aloituksesta perehdytyssuunnitelman mukaisesti.

    Perehdytämme sinut oman työnkuvasi lisäksi vesihuollon merkitykselliseen toimintaan.

    Tehtävään vaaditaan vähintään 18 vuoden ikä, maanrakennus ja vesihuoltoon suuntautuneet infrarakentamisen 2-3 vuoden opinnot (AMK, DI) sekä B-ajokortti.

    Työ sijoittuu välille 5.5.2025 - 29.8.2025 tai sopimuksen mukaan.

    Tarjoamme sinulle mukavan ja rennon työyhteisön, Epassin lounasedun, kaupungin kuntosalin ja lakisääteisen työterveyshuollon.

    Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

    Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä voit kysyä verkostojohtaja Pekka Laakkoselta, puh. 050 552 6267, etunimi.sukunimi@tampere.fi.

    Hakuaika päättyy 16.2.2025.

    Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

    Lisätietoja

    https://www.tampereenvesi.fi/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Verkostojohtaja Pekka Laakkonen, puh. 050 552 6267, etunimi.sukunimi@tampere.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ihmisten elämään ja yhteiskuntaan voi vaikuttaa monella tapaa. Mutta mikä olisikaan tärkeämpää, kuin puhdas vesi? Tampereen Vesi tekee työtä, jolla on suuri merkitys koko seudulle. Tarjoamme ihmisille ja yrityksille elintärkeää ja turvallista talousvettä ja puhdistamme jätevedet tehokkaasti. Osaava henkilöstömme takaa laadukkaat vesihuoltopalvelut kaupunkilaisille ja alueen yrityksille. Meillä kannustetaan ammattitaidon ja itsensä kehittämiseen.

    Sijainti
    Viinikankatu 42 A
    33800 Tampere

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitajaharjoittelija (3) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-04-5-25

    Tampereen Vesi Oy

    Palveluneuvoja (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-01-1-25

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitaja (3), vedentuotanto / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-04-3-25

    Monetra Oy

    Avoin harjoittelijahakemus Monetra PirkanmaalleSök före31.12.202523:59

    JobbID PIR-02-2-22

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, hallinto ja teknisen alan tehtävätSök före31.12.202523:59

    JobbID 534000

    Monetra Pirkanmaa Oy

    Avoin työpaikkahakemus Monetra PirkanmaalleSök före31.12.202523:59

    JobbID PIR-03-4-22

    Tampereen kaupunki

    Harjoittelija / Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan yksikköSök före19.2.202523:59

    JobbID TRE-01-1199-24

    Tampereen Vesi Oy

    Kunnossapitoasentaja (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöSök före16.2.202523:59

    JobbID VESI-04-7-25

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

     

    Kuntarekrys sökandeportal och inloggning har förnyats. Läs mer här.