Työnohjaaja

Haemme nuorten työpaja Ruukinpajalle vakituiseen työsuhteeseen työnohjaajaa.

Työnohjaajana ohjaat nuoria tekemään pajan työtehtäviä. Ohjattavia työtehtäviä ovat mm. huonekalujen entisöinti, pienimuotoiset rakennustyöt sekä talon ulkopuolelle sijoittuvat työkeikat kuten pienet remontti-, muutto- ja pihatyöt. Työnohjaajana olet vastuussa nuorten työtehtävistä ja työturvallisuudesta sekä oppisopimusopiskelijoiden ohjaamisesta. Tehtävässä vaaditaan soveltuvaa koulutusta puu- ja rakennusalalta, sekä eduksi katsotaan kokemus ja koulutus nuorisoalalta. Työssä tarvitset ajokorttia.

Ohjaajana sinulla täytyy olla oma-aloitteisuutta, kyky itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Työssä tarvitset organisointikykyä, tiimityö- ja yhteistyötaitoja sekä taitoa kannustaa ja motivoida nuoria. Yhteistyötä tehdään kaupungin omien toimijoiden lisäksi koulujen ja oppilaitosten, TE-toimiston, Kelan, sosiaalipalveluiden ja ulkopuolisten asiakkaiden kanssa.

Viikkotyöaika on 38,25h. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Tutustu työnantajaan

Anna Koivu, liikunta- ja nuorisopäällikkö p. 0445353107 anna.koivu@karkkila.fi tai Essi Riikonen, vastaava työpajaohjaaja, Ruukinpaja, p.0503373579 essi.riikonen@karkkila.fi

Nuorisopalvelut, nuorten työpajatoiminta
Osoite: Pajakatu 10-12, 03620 Karkkila

Karkkilan nuorisopalveluihin kuuluu nuorten työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö ja perusnuorisotyö. Nuorten työpaja Ruukinpaja työllistää 17-29-vuotiaita nuoria erilaisiin kädentaidon tehtäviin. Työpajatoiminnalla edistetään nuorten työllistymistä, autetaan elämänhallintaan ja koulutukseen liittyvissä asioissa.