Skip to main content
Vahtimestari - Hattulan kunta

Vahtimestari perusopetuksen kouluille

Hattulan kunnassa on haettavana määräaikainen vahtimestarin toimi perusopetukseen ajalle 1.8.-31.12.2024, todennäköisesti jatkuu. Ensisijaisena sijoituspaikkana Parolan Yhteiskoulu.

Vahtimestarin tehtäviin kuuluu mm. erilaiset kuljetustehtävät (posti, tilaukset jne), pienimuotoiset kiinteistöön, laitteistoon ja pihaan liittyvät tehtävät, kouluyhteisön arkeen ja juhlajärjestelyihin osallistuminen.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto ja/tai aiempi kokemus vahtimestarina työskentelystä.

Palkkaus KVTES;n mukaan ja koeaika on kaksi kuukautta. Tehtävään valitun tulee toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, sekä nähtäväksi itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisätietoja

https://hattula.fi/

Yhteystietomme

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jari Wihersaari, puh. 050 574 5616, jari.wihersaari@hattula.fi

Tietoa organisaatiosta

Hattulan kunta toimii työnantajana noin 350 henkilölle, joista vakituisia on noin 250. Kunnan toiminta perustuu pyrkimykselle luoda helppo ja toimiva arki jokaiselle kuntalaiselle. Tavoitteenamme on tuottaa laadukkaita palveluita kuntalaistemme hyväksi. Kuntasektori tarjoaa töitä monipuolisesti erilaisiin tehtäviin niin hallinnon, elinvoiman kuin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialoilla. Henkilöstö on tärkein voimavaramme. Siksi haluamme, että meillä työskentelee hyvinvoivia ja osaavia henkilöitä, jotka viihtyvät työssään. Pyrimme luomaan ilmapiirin, joka kannustaa ja tukee jokaista. Palkitsemme hyvästä työstä, tuemme kouluttautumista ja tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia työsuhde-etuja.

Sijainti
Myllytie 33
13720 Parola

  • Hattulan kunta - Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Visa allt
    Populäraste kommunerna Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

     

    Under den här tiden du kan inte logga in på din profil eller skicka ansökningar. Vi beklagar olägenheten!