Skip to main content
Vapaa-aikajohtaja - Borgå stad

Porvoon kaupunki hakee vapaa-aikajohtajaa vakinaiseen virkasuhteeseen 1.9.2024 alkaen, tai sopimuksen mukaan. Tehtävän työpiste on vapaa-aikapalveluiden palvelualueella, elinvoiman toimialalla.

Tarjoamme sinulle hyvät työkaverit ja laajan toimintaympäristön, mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja, vastuullista työtä, jota ohjaavat suunnitelmallisuus ja strategiset tavoitteet.

Vapaa-aika palvelut eli kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden kohderyhmänä ovat kaikki porvoolaiset. Vapaa-aika palvelut tuottavat eri ikäryhmille suunnattuja, hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistäviä, liikkumiseen ja osallistumiseen aktivoivia ja ennaltaehkäiseviä ns. hyvän elämän palveluita ja tapahtumia.

Vapaa-ajan palveluilla vaikutetaan yritysten ja alan toimijoiden rinnalla kaupungin houkuttavuuteen ja viihtyisyyteen asuinpaikkana. Palveluiden saatavuutta, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta kehitetään monialaisesti kulttuuri- ja liikuntaohjelmien mukaisin toimenpitein.

Vapaa-aikajohtajan virka on johtamis-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtävä, jonka hoitaminen vaatii tekijältään toimintaympäristön tuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä hallinnoida laajoja kokonaisuuksia, lähijohtajakokemusta sekä toiminnan talouden perusteiden ymmärrystä.

Toivomme sinulta myös rohkeutta ja tahtoa ideoida, kokeilla ja kehittää. Porvoon vapaa-aikakenttä on jatkuvasti erilaisten muutoksien edessä mm. Kokoniemen liikuntakeskuksen uudistamisen myötä ja siten myös muutosjohtajan taidot katsotaan eduksi. Lisäksi katsomme eduksi kunnallisten palveluiden kehitystyön vahvaa osaamista, kuntakentän yleistä tuntemusta, vahvaa strategista ajattelukykyä sekä ymmärrystä vapaa-aikakenttään liittyviin trendeihin ja muutoslinjoihin.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä tyydyttävä taito toisessa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka: on 5586,85 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Valitun on ennen koeajan päättymistä esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lähetä hakemuksesi 31.7.2024 klo 12 mennessä, Hae työpaikka -linkin kautta.

Lisätietoja antaa apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz, fredrick.von.schoultz@porvoo.fi

Lisätietoja

https://www.porvoo.fi/tyo-ja-yrittaminen/
https://www.porvoo.fi/app/uploads/2023/06/Porvoo_henkilostoohjelma2023_FI_SAAVUTETTAVA.pdf

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz, fredrick.von.schoultz@porvoo.fi

Tietoa organisaatiosta

Kaunis ja historiallinen Porvoo on vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kaupunki. Se on myös yli 50 000 asukkaan unelmien kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

Kattavat palvelut, elävä kaksikielisyys ja sijainti metropolin vaikutusalueella tekevät kaupungistamme houkuttelevan työ- ja asuinpaikan.
Porvoon kaupunki työllistää noin 2 500 henkilöä monipuolisissa tehtävissä. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu.

Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Kannustamme oman osaamisen ja työnkuvan aktiiviseen kehittämiseen. Meiltä löytyy unelmien työpaikkoja jokaiselle.

Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.

Sijainti
Porvoo
06100 Porvoo

  • Porvoon kaupunki - Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.