test
Varhaiskasvatuksen 10 avustajan paikkaa - Mikkelin kaupunki

Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana 10 varhaiskasvatuksen avustajan määräaikaista tehtävää. Tehtävät sijoittuvat Kattilansillan, Otavan, Peitsarin, Ristiinan ja Tikanpellon päiväkoteihin. Tehtävät täytetään 3.1.2022 alkaen ja määräaikaisuudet päättyvät 30.12.2022.

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko.

Avustajan tehtäviin kuuluu tukea päiväkodin lapsiryhmässä lasten tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta osallistumalla aktiivisesti lapsiryhmän päivittäisiin toimintoihin. Työtehtävästä johtuen avustajalta vaaditaan sensitiivisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Myös varhaiskasvatuksen aikaisempi työkokemus tai alan tutkinto katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön.

Tehtävien täyttö liittyy Opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeeseen, josta saatu valtion erityisavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen. Avustajaa ei lasketa varhaiskasvatuslain säätelemän henkilöstömitoituksen mukaiseen kasvatushenkilöstöön. Tämä tarkoittaa sitä, että avustaja ei ole kasvatusvastuullisessa roolissa eikä esimerkiksi ulkoile lasten kanssa yksin eikä ole vastuussa ryhmänohjauksesta.

Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tervetuloa mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvattajien joukkoon. Tarjoamme yhdessä laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Varhaiskasvatukseen voi tutustua verkkosivuillamme www.oppiminen.mikkeli.fi

Hakijan tulee esittää toive ensisijaisesta ja toissijaisesta työpisteestä.
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakuaika 19.11. - 2.12.2021 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen voi liittää pdf -tiedostona mahdollinen alan tutkintotodistus. Haastatteluja järjestetään viikosta 48 lähtien.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi
http://www.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Leila Korhonen
Puh. 040 741 7053
Sähköposti: leila.korhonen(at)sivistys.mikkeli.fi

Lisätietoja

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 55.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Solmu-palvelu auttaa tarvittaessa mahdollista Mikkelin seudulle muuttajaa yksilöllisesti avaimet käteen -periaatteella. Katso lisää www.eroakiireesta.fi


Osoite: Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli

Rekommenderade jobb