Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja - Kemin kaupunki

Tule meille töihin kehittämään varhaiskasvatuksen uutta johtamismallia!

Kemin kaupungin varhaiskasvatukseen haetaan apulaisjohtajaa kehittämään varhaiskasvatuksen johtamiskäytänteitä ja -rakenteita yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.

Kemin kaupunki on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustustavarhaiskasvatuksen laadun, arvioinnin ja johtamisen kehittämiseen vuosille 2022-2023. Tavoitteena on kehittää ja uudistaa varhaiskasvatuksen johtamisrakenteita ja - käytänteitä, sekä vahvistaa yksikön johtajien ajantasaista ja tutkimustietoon perustuvaa johtamisosaamista. Hankkeen aikana kehitettäviä johtamisrakenteita pilotoidaan. Pilotoinnin kokemusten perusteella kehitetään tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja työhyvinvointia lisäävä johtamisrakenne, joka otetaan käyttöön hankkeen aikana. Hankerahoituksella palkataan hanketyöntekijä koordinoimaan johtajuuksien kehittämistä yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.
Edellytämme yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, ratkaisukeskeistä otetta, hyvää organisointi- ja reagointikykyä muuttuviin tilanteisiin. Arvostamme lisäksi kykyä kehittää ja kehittyä, sekä kokemusta johtamisesta.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) §26/§27 mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, myös muut soveltuvat kelpoisuudet huomioidaan. Työ alkaisi 1.9.2022 tai sopimuksen mukaan.
Valitun tulee esittää rikosrekisteriote. Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määrittyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

Haku tapahtuu sähköisesti Kuntarekryn kautta http://www.kuntarekry.fi.
Päätös lähetetään hakijoille sähköisesti. Hakuaika päättyy 15.8.2022 kello 12:00.

Lisätietoja

https://www.kemi.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Johanna Maunu 0401216612 johanna.maunu@kemi.fi
ajalla 4.7.-8.7. sekä 1.8.2022 alkaen.
Muina aikoina päiväkodin johtajat antavat lisätietoa.

Lisätietoja

Kemin kaupunki, Hyvinvointitoimiala, Varhaiskasvatus

Kemi on vehreä, vihreä ja vireä kaupunki Lapin portilla meren rannalla. Kemi tarjoaa sujuvaa, helppoa ja vaivatonta arkea kaupunkimaisessa asuinympäristössä, jossa monipuoliset palvelut ovat lähellä. Täältä alkaa yötön yö ja revontulet, täällä on oikea talvi ja kaunis saaristo, täällä on Lapin lumoa ja kulttuurin viettelyksiä. Kemi on kotikaupunki sinulle.


Osoite: Valtakatu 26, 94100 Kemi

Rekommenderade jobb