Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Perhon kunta 2022–2030 – Puheista tekoihin ”Olemme ennakkoluulottomia tekemään yhdessä uusia asioita”

    Perhon kunnassa on haettavana


    VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAN TOIMI


    Perhon kunnassa on avoimena varhaiskasvatuksen erityisopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.8.2025 alkaen. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii Mäntymetsän päiväkodin varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijana ja huolehtii lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta ja edistämisestä erilaisin menetelmin.

    Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja, jotka näkyvät suhteessa lapsiin, huoltajiin, työyhteisöön ja yhteistyötahoihin. Toivomme, että suhtaudut työhösi myönteisesti, olet rohkea ja sitoudut työhösi pedagogisesti ja olet luotettava työntekijä. Ammatillinen työotteesi näkyy sekä oman että toisen työn arvostamisena. Edellytämme suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.

    Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75§) mukaisesti. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, toimi voidaan täyttää määräaikaisena vuodeksi eteenpäin. Työ alkaa 1.8.2025.

    Valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun laissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja työaika OVTES:n mukaisesti.

    Aiemmat hakemukset eivät ole voimassa.

    Lisätietoja kunnasta www.perho.com

    Perhon kunta on savuton työpaikka ja toteutamme tuoksuton kunta - periaatetta. Perhon kunta kannustaa liikkumaan myös työajalla.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätiedot tehtävästä:
    Vs. varhaiskasvatusjohtaja Marianne Ukskoski, 0400760472, marianne.ukskoski@perho.com
    Sivistysjohtaja Ville Vihla, 0407632303, ville.vihla@perho.com

    Tietoa organisaatiosta

    Perho sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Maantieteellisesti Perho on osa Kaustisen seutukuntaa, johon kuuluu lisäksemme Halsua, Lestijärvi, Kaustinen, Toholampi ja Veteli. Perho on vahvan talouden kunta, jossa kannustetaan vastuunottoon ja tasa-arvoon. Yrittäjyyden, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen ohjaavat toimintaa.

    Sijainti
    Keskustie 2
    69950 Perho

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Perhon kunta

    Varhaiskasvatuksen opettajaSök före21.2.202518:00

    JobbID 582348

    Perhon kunta

    LehtoriSök före20.2.202514:00

    JobbID 629445

    Perhon kunta

    Varhaiskasvatuksen erityisopettajaSök före21.2.202518:00

    JobbID 595616

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.