
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa Koivuhaan päiväkotiin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työhösi kuuluu 8-paikkaisen pienennetyn opetusryhmän ohjaaminen. Tiimisi muina jäseninä työskentelevät varhaiskasvatuksen sosionomi, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja sekä ryhmäavustaja.
Koivuhaan päiväkodin varhaiskasvatus tapahtuu kaksikielisessä ympäristössä ja molempien kotimaisten kielien hyvästä suullisesta hallinnasta on sinulle etua työssäsi.
Kolme varhaiskasvatuksen ryhmäämme toimivat Paraisten varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti molempia kotimaisia kieliä hyödyntäen. Päiväkodissa on myös sekä ruotsin- että suomenkielisiä esiopetusryhmiä ja kaikki opetusryhmät työskentelevät yhteistyössä yli ryhmärajojen.
Hakijalta toivommekin erityisesti avointa ja innostunutta työotetta pienryhmätyöskentelyyn ja ryhmärajojen yli tapahtuvaa yhteistyötä kohtaan.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajana tärkeä osa työtäsi on oman tiimisi keskinäisen yhteistyön johtaminen ja organisointi.
Tehtävään valitun ensisijainen sijoituspaikka on Koivuhaan päiväkoti.
Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (L540/2018) mukaan. Palkka 3168,06 € ja työaika OVTES:n mukaiset. Koeaika 6 kuukautta.
Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa saatuaan tiedon valinnasta ja työsuhteen ollessa vakinainen on näytettävä myös lääkärintodistus ennen työsuhteen aloitusta.
Tehtävään liittyvät opiskelu- ja työtodistukset tulee liittää hakemukseen.
_______________________________________
Paraisilla on 12 päiväkotia, omassa kodissa toimivia perhepäivähoitajia ja perhepäiväkoteja. Noin 650 lasta osallistuu toimintaamme.
Varhaiskasvatuksessa meillä on tarjota innostavaa työtä monenlaisissa erilaisissa ryhmissä ja ympäristöissä. Kaikki toimipaikkamme sijaitsevat lähellä luontoa. Kalakamut-konseptin hahmot ovat kestävyyslähettiläitämme, jotka omalta osaltaan auttavat meitä herättämään lapsen kiinnostusta luontoa, ympäristökysymyksiä, kestävää kehitystä ja omia juuriaan kohtaan. Käytämme aktiivisesti pihojamme ja lähiympäristöämme oppimisympäristönä, esimerkiksi kolmella päiväkodeistamme on pihoillaan omat kodat, jotka ovat ahkerassa käytössä. Meillä on myös useita sähköpyöriä, jotka tarjoavat lisämahdollisuuksia lähiympäristön tutkimiseen. Noudatamme kestävää elämäntapaa muun muassa kompostoimalla, viljelemällä ja valmistamalla sadon ruoaksi. Monikielisyys ja digitalisaatio tulevat meille luonnostaan - ne ovat rikastuttava itsestäänselvyys toiminnassamme ja meillä on esimerkiksi useita kaksikielisiä toimipaikkoja ja IT-pedagogi. Olemme mukana Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmassa.
Paraisten kaupunki tarjoaa seuraavat työsuhde-edut:
- Epassi 135 € vuodelle 2025 liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin
- Polkupyöräetu (vakituisessa työsuhteessa oleville)
- Virkistystoiminta, joka edistää työpaikan yhteisöllisyyttä
- Aktiivinen hyvinvointi ja liikunnan ilo -projekti varhaiskasvatuksen henkilöstölle
Tule mukaan tekemään toiminnastamme entistäkin parempaa!
http://www.pargas.fi/fi/web/pargas/etusivu
http://www.pargas.fi/fi/web/pargas/varhaiskasvatus
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-641205/
- Paraisten kaupunki, kasvatus- ja koulutustoimiala, varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 641205
- 1.4.2025
- 3168,06 €
- 27.1.2025 15:30 - 24.2.2025 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarsinais-SuomiParainenVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Ann-May Landor, puh. 044 358 5834, ann-may.landor@parainen.fi
Hakemus jätetään Kuntarekryjärjestelmään. Jos sinulla on kysyttävää sähköisen hakemuksen tekemisestä, ota yhteyttä puh. 044 358 5973.
Paraisten kaupunki on ainutlaatuinen, kaksikielinen noin 15 000 asukkaan saaristokaupunki, joka käsittää suuren osan Saaristomerestä ja sen tuhansista saarista ja luodoista. Täältä löydät niin maaseutua kuin pikkukaupunkimiljöötä. Kaupungin keskusta on lähellä suuria kaupunkeja, Turkuun on 23 km.
Paraisten kaupungissa on noin 500 työntekijää eri aloilla. Meille on tärkeää, että henkilöstö tuntee työssään merkityksellisyyttä, iloa ja yhteisöllisyyttä. Annamme työntekijöille mahdollisuuden kehittää toimintaa ja itseään. Uskallamme olla luovia ja kokeilla uusia asioita oppivassa organisaatiossa.
Olemme listanneet kasvatus- ja koulutustoimialan yhteiseen toimintaohjelmaan koko toiminnallemme yhteisiä painopistealueita. Paraisilla pyrimme muun muassa kestävään elämäntapaan. Olemme keskellä ainutlaatuista ja herkkää saaristoympäristöä ja haluamme siksi olla ekososiaalisen sivistyksen ja kestävän kehityksen edelläkävijöitä. Hyödynnämme työssämme aktiivisesti lähiympäristöämme, kuten lähimetsiä, puistoja, merta ja rantoja. Jotta kaikki paraislaiset voisivat voida hyvin, myös henkilöstömme on voitava hyvin. Panostamme ehkäisevään työhön ja käytämme työssämme positiivista psykologiaa ja pedagogiikkaa.
Sijainti
Koivuhaankatu 1
21600 Parainen
Paraisten kaupunki
JobbID 641205
Paraisten kaupunki
JobbID 642796
Paraisten kaupunki
JobbID 642330
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
JobbID VARHA25-01-6-24
Egentliga Finlands välfärdsområde
JobbID VARHA25-01-6-24
Pargas stad
JobbID 644219
Pargas stad
JobbID 644641
Pargas stad
JobbID 644524