Hei, oletko etsimämme varhaiskasvatuksen ammattilainen! Asemanseudun päiväkoti haetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vakituiseen työsuhteeseen 16.10.23 alkaen. Haastattelemme jo hakuaikana.
Asemanseudun päiväkoti on vuoropäiväkoti ja siihen kuuluvat Sairashuoneenkadun 1 ja Käsityöläiskadun 20 päiväkodit. Päiväkodit ovat auki arkipäivisin kello 6-22, Käsityöläiskadun yksikkö on auki myös viikonloppuisin.
Työaika on pääsääntöisesti arkena. Päiväkodit sijaitsevat keskellä kaupunkia hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Arvostamme hyviä tiimi-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä innovatiivista työotetta.
Työtehtäväviisi kuuluu seuraavia asioita:
- Tavoitteena on tunnistaa varhaiset tuentarpeet ja vastata niihin yhdessä tiimien kanssa.
- Yhteistyö alueellisen veon kanssa.
- Säännöllinen läsnäolo ryhmissä, joissa eniten tuentarvetta.
- Osa-aikainen erityisopetus yksilöllisesti ja pienryhmissä.
- Konsultointi, osaamisen jakaminen, mallittaminen, materiaalin valmistus, käytettävissä oleminen.
- Osallistuminen tiimipalavereihin, toiminnan suunnitteluun, arviointiin, kehittämiseen, varhaiskasvatuskeskusteluihin huoltajien sekä tiimin opettajan kanssa.
Työyhteisömme on mukava ammattilaisten joukko, joka ottaa huomioon vuorolasten ja -perheiden tarpeet.
Moniammatillisissa työtiimeissä erilaisuus on voimavara ja hyvä varhaiskasvatuspäivä on jokaisen lapsen oikeus.
Tervetuloa joukkoomme!
Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 30:n mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on:
1) kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai
2) kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Tehtävään valitun on toimitettava selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.
- monipuolista henkilöstökoulutusta
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
- työsuhdepolkupyöräedun
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
Lisätietoja
http://www.turku.fi/parasta-aikaa
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-asemanseudun-pk-tku00-40-183-23/
-
Vältäthän henkilötietojen kertomista muissa kuin anonyymeiksi merkityissä hakulomakkeen kentissä.
- Turun kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Läntinen palvelualue, Asemanseudun päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenAnonyymiTyösuhde
- TKU00-40-183-23
- 16.10.2023
- 2 897,60 €/kk.
- Sopimusala: OVTES
- 18.9.2023 - 9.10.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarsinais-SuomiTurkuVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
päiväkodinjohtaja Elina Jokela p. 050 313 1755 tai elina.jokela@edu.turku.fi sekävarajohtaja Julia Nyroos p. 040 486 9937 tai julia.nyroos@edu.turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.
Lisätietoja
Työnantaja
Turun kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Läntinen palvelualue, Asemanseudun päiväkotiTule tekemään tulevaisuuden Turkua.
Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.
Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.
Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.
Turun kaupunki on savuton työpaikka.
Osoite: Käsityöläiskatu 20, 20100 Turku