Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Tule mukaan rakentamaan lasten tulevaisuutta varhaiskasvatuksen erityisopettajana Ylitorniolle!

    Varhaiskasvatuksen erityisopettajana osallistut yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja monialaisten toimijoiden kanssa tukea tarvitsevan lapsen kehityksen ja oppimisen tuen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Lisäksi tuet osaltasi henkilöstöä pedagogisen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä osallistut yhteistyössä toiminnan kehittämiseen.

    Tehtävääsi kuuluu toimia kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana kunnan kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä. Varhaiskasvatuksen tulosalueen kokonaisuuteen kuuluu kaksi päiväkotia, kaksi ryhmäperhepäiväkotia sekä perhepäivähoitoa.

    Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (2018/540) mukaan. Arvostamme vahvaa osaamista vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoissa, joustavuutta sekä positiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta. Odotamme hakijoilta riittävää suomen kielen taitoa tukemaan lasten kielen kehitystä. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa, voimme huomioida myös ei-kelpoiset hakijat, jolloin tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti.

    Tarjoamme sinulle tehtävän vaativuuden mukaisen palkan lisäksi Ylitornion kunnan henkilöstöedut sekä monipuolisen tehtävän työyhteisössä, joka kannustaa työntekijöitä ylläpitämään ja kehittämään omaa ammattitaitoaan.
    Aloitus 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan. Toimessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämä ote rikosrekisteristä.

    Hakuaikaa jatkettu ja hakuaika päättyy 28.3.2025 klo 15.00.

    Jos kiinnostuit, olet lämpimästi tervetullut kertomaan itsestäsi sähköisellä hakemuksella osoitteessa www.kuntarekry.fi . Mikäli sähköistä hakemusta ei ole mahdollista tehdä, hakemus toimitetaan osoitteella: Ylitornion kunta/Varhaiskasvatus, Alkkulanraitti 55, 95600 Ylitornio.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Ylitornion kunta, Sivistysosasto
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
    • YLT-02-5-25
    • 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.
    • Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.
    • 11.3.2025 15:24 - 28.3.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaLappiYlitornioVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat varhaiskasvatusjohtaja Päivi Yliniva puh. 0400-220 368, paivi.yliniva@ylitornio.fi sekä päiväkodin johtaja Riikka Korpi puh. 0400-220 371, riikka.korpi@ylitornio.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ylitornio on n. 3 700 asukkaan ainutlaatuinen kulttuurien kohtaamispaikka. Kunnassa on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, hyvät peruspalvelut sekä yrittäjäystävällinen ilmapiiri. Hyvä palvelutaso, puhdas luonto ja monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet tekevät Ylitorniosta houkuttelevan asuinpaikan niin nykyisille kuin uusillekin ylitorniolaisille.

    Olemme savuton työyhteisö.

    Sijainti
    Ylitornio

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Ylitornion kunta

    Sijaisuuksia varhaiskasvatukseen RaanujärvelleSök före31.12.202515:00

    JobbID 497932

    Ylitornion kunta

    Sijaisuuksia varhaiskasvatukseen MellakoskelleSök före31.12.202515:00

    JobbID 497942

    Ylitornion kunta

    Sijaisuuksia varhaiskasvatukseenSök före31.12.202516:00

    JobbID 484010

    Ylitornion kunta

    Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (hakuaikaa jatkettu)Sök före28.3.202515:00

    JobbID YLT-02-5-25

    Ylitornion kunta

    Vapaa-ajanohjaajaIdagSök före2.4.202515:00

    JobbID YLT-02-7-25

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.