
Kirkkonummen kunnassa on haettavana laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan vakinainen virka. Työ alkaa 1.8.2025. Sijoituspaikkana tv. 2025-2026 on Ravalsin ja Neidonkallion päiväkodit.
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii laaja-alaisena erityisopettajana, joka työskentelee kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja perhepäivähoidossa. Viran asiakaspohja on noin 200 lasta. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee jaetun johtajuuden mukaisesti yhteistyössä päiväkodinjohtajan kanssa yksikön pedagogiikan osalta. Päiväkodin johtaja toimii myös esihenkilönä.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänä on havainnoida, mallittaa, ohjata ja neuvoa ryhmän henkilökuntaa inklusiivisen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii myös kouluttajana, mentorina ja jalkauttaa varhaiserityiskasvatuksen menetelmiä varhaiskasvatuksen henkilöstön käyttöön.
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tehtävänä on vahvistaa moniammatillisissa verkostoissa erityispedagogista osaamista sekä edistää jokaisen lapsen etenemistä omalla oppimispolullaan.
Kelpoisuus varhaiskasvatuksen erityisopettaja virkoihin on Varhaiskasvatuslain 540/2018 § 30 mukainen.
Uudelle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle maksetaan kuuden (6) kk koeajan päättymisen jälkeen 150 € / kk rekrytointilisä 12 kuukauden ajalta. Edellytyksenä rekrytointilisän myöntämiselle on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde ja kelpoisuusvaatimusten täyttäminen.
Tarjoamme 200 €/hlö/vuosi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna (Epassi).
Ilmainen uintimahdollisuus Kirkkonummen uimahallissa henkilökorttia vastaan.
Virkaan valitun on esitettävä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista.
Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Hakemukset toimitetaan 19.2-25 klo 12.00 mennessä sähköisesti os. www.kuntarekry.fi
Hakuaikaa on jatkettu ja aiemmin jätetyt hakemukset otetaan huomioon.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-laaja-alainen-hakuaikaa-jatkettu-kir-03-7-25/
- Suomenkieliset varhaiskasvatuspalvelut, Kasvun, kehityksen ja oppimisen tuki
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- KIR-03-7-25
- 1.8.2025
- 3278,17€
- 5.2.2025 11:47 - 19.2.2025 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätUusimaaKirkkonummiKunta
Stina Simonsson-Raijas
Varhaiskasvatuksen kasvun
ja oppimisen tuen erityisasiantuntija
p. 050 5774991 (arkisin klo 8-16)
stina.simonsson-raijas@kirkkonummi.fi
Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.
Sijainti
Satulinnantie 2 ja Ravalsintie 14
02400 Kirkkonummi
Kirkkonummen kunta
JobbID KIR-03-4-24
Kirkkonummen kunta
JobbID KIR-03-133-24
Kyrkslätt
JobbID 264812
Kirkkonummen kunta
JobbID KIR-03-132-24
Kirkkonummen kunta
JobbID KIR-03-9-25