Sinä työstäsi innostunut ja kehittämismyönteinen sekä lapset sensitiivisesti kohtaava varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Tule meille Perkkaan päiväkotiin varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi vakinaiseen työsuhteeseen 28.07.2025 alkaen!
Perkkaan päiväkoti sijaitsee Leppävaarassa erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Sijainti mahdollistaa monipuolisten oppimisympäristöjen hyödyntämisen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Päiväkodin toiminta käynnistyi tammikuun 2024 alussa. Päiväkodin johtamisrakenne koostuu johtajan, apulaisjohtajan, laaja-alaisen erityisopettajan sekä kieli- ja kulttuuriopettajan muodostamasta johtotiimistä. Päiväkodissamme on avarat ja valoisat tilat, jotka soveltuvat monenlaiseen toimintaan. Meiltä löytyvät mm. ateljeet, nassikkapainihuone, liikuntasali sekä viihtyisät ryhmätilat 12 lapsiryhmälle.
Haluamme luoda yhdessä Perkkaan päiväkotiin moninaisen toimintakulttuurin, jossa yhteisöllisyys, myönteisyys ja suvaitsevaisuus ovat läsnä kaikissa hetkissä niin lapsille kuin aikuisillekin. Meille on tärkeää, että keskustelemme avoimesti yhteisistä merkityksellisistä asioista. Keskitymme lapsen sensitiiviseen kohtaamiseen, yhteiseen pedagogiseen suunnitteluun ja ryhmärajoja ylittävän yhteistyön tekemisen eri tapoihin. Painotamme toiminnassamme yhteisöllistä toimintakulttuuria.
Sinä erityispedagogiikan osaaja, jolla on hyvät yhteistyötaidot pääset kehittämään varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman mukaista toimintakulttuuria yhteistyössä lasten, perheiden ja muiden varhaiskasvattajien kanssa. Olet vastavalmistunut tai kokenut konkari, tule Perkkaan päiväkotiin Espooseen rakentamaan positiivista ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Tarjoamme sinulle moniammatillisen ja työtäsi tukevan ymäristön sekä kilpailukykyisen palkkauksen.
Työsi on Pohjolan integroidussa erityisryhmässä. Työkavereinasi ovat varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja. Teemme moniammatillista yhteistyötä myös lapsiryhmiemme välillä. Saat työhösi hyvän perehdytyksen ja yksikössämme on mahdollista tehdä yhteistyötä laaja-alaisen erityisopettajan sekä kieli- ja kulttuuriopettajan kanssa.
Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuluvat työhösi kiinteästi. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana vastaat oman ryhmäsi tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen pedagogiikan ja erityispedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Inklusiivinen työote on keskeinen osa työtäsi. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ryhmän toimintaan, kokea onnistumisia ja mahdollistaa inkluusion toteutumista lapsiryhmässä. Keskiössä ovat lasten yksilölliset tarpeet ja turvallisen toimintaympäristön luominen, jotta jokaisen lapsen on hyvä kasvaa ja oppia uutta omien taitojensa ja vahvuuksiensa mukaan.
Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.
Työyhteisömme ja asiakkaamme ovat monikulttuurisia ja arvostamme myös kielitaitoasi. Jos suomi on sinulla toisena kielenä niin sinulla on mahdollisuus osallistua työajalla maksuttomiin työtäsi tukeviin suomen kielen koulutuksiin - varhaiskasvatuksen sanasto tulee pian tutuksi.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Työpaikan nimi ja osoite: Perkkaan päiväkoti, Luutnantinkuja 2, 02600 Espoo.
Työaika: 38h15min / viikko.
Tehtävä on vakinainen 28.07.2025 alkaen.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.
tai
Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.
Tehtävässä edellytetään vahvaa erityispedagogiikan osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kokemusta moninaisista varhaiskasvatuksen työympäristöistä sekä kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti. Myönteisyys, joustavuus sekä vahvuusperusteinen ajattelu ja asenne ovat apuna arjen vaihtuvissa tilanteissa.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/varhaiskasvatusyksikot/perkkaan-paivakoti
Sinä työstäsi innostunut ja kehittämismyönteinen sekä lapset sensitiivisesti kohtaava varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Tule meille Perkkaan päiväkotiin varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi vakinaiseen työsuhteeseen 28.07.2025 alkaen!
Perkkaan päiväkoti sijaitsee Leppävaarassa erinomaisten kulkuyhteyksien päässä.

Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Sari Saarinen, p. 0406344235, sari.m.saarinen@espoo.fi sekä ajalla 22.-25.04.2025 varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja Johanna Ruuska-Liimatainen, p. 0406365420, johanna.ruuska-liimatainen@espoo.fi.
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Sijainti
Luutnantinkuja 2
02600 Espoo
Esbo stad
Esbo stad
Esbo stad
Esbo stad
Esbo stad
Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.
Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form
browser-warning-description