Skip to main content
test

Porvoon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee vakituiseen työsuhteeseen varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin 1.8.2023 alkaen.

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat lasten kerhotoiminta sekä perhekahvila- ja puistotoiminta. Kerhoihin lapset osallistuvat ilman vanhempiaan ja perhekahvila- ja puistotoiminnassa lapset ja vanhemmat osallistuvat yhdessä toimintaan. Toimintaa on sekä suomeksi että ruotsiksi.

Porvoo on lapsiystävällinen kotikaupunki. Haluamme tukea lasta kasvun ja oppimisen polulla. Sujuva arki tarkoittaa meille varhaiskasvatuksessa monipuolisia toimintaympäristöjä ja hyviä toimitiloja. Se on myös toiminnan kehittämistä, palveluohjausta ja moniammatillista yhteistyötä.

Meillä Porvoon varhaiskasvatuspalveluissa on hyvä kehittämisen meininki ja me toimimme aktiivisella ja ajantasaisella työotteella. Pidämme hyvää huolta henkilöstön osaamisesta ja työoloista. Koulutuskalenterissamme on tarjolla paljon koulutuksia, joihin henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua säännöllisesti.

Kehitämme molempia kieliryhmiä rinta rinnan. Lasten arkeen haluamme tuoda yhteistyössä perheiden kanssa hyvät rutiinit, yhdessä tekemisen ja onnistumisen olotilat. Tule mukaan!

Kelpoisuusvaatimukset ovat varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaiset. Molempien kotimaisten kielten osaaminen katsotaan eduksi.

Ennen valinnan vahvistamista valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan ennen koeajan päättymistä. Koeaika on kuusi kuukautta.

Työaika on 20h /viikko. Palkkaus KVTES:n mukaan.

Lähetä hakemuksesi viimeistään 13.2.2023 klo 15 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjo Haapanen puh. 040 5278951

Lisätietoja

https://www.porvoo.fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatuspalvelut/paivakodit/kunnalliset-paivakodit/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjo Haapanen puh. 040 5278951

Lisätietoja

Varhaiskasvatuspalvelut

Kaunis ja historiallinen, samaan aikaan moderni ja sykkivä Porvoo on yli 50 000 asukkaan vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

Elävä kaksikielisyys, kattavat palvelut ja keskeinen sijainti itäisen metropolialueen keskuksena ovat Porvoon vetovoimaisuuden salaisuus.

Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu. Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Kannustamme oman osaamisen ja työnkuvan aktiiviseen kehittämiseen. Meiltä löytyy unelmien työpaikkoja jokaiselle. Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.


Osoite: Porvoo, 06100 Porvoo
Porvoon kaupunki - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb